Satiirisesti

Lammas ja vuohipukki

Sinä olet lammas
ja vuohipukki minä,
ja ikuisella tuomiolla
onnellinen sinä.

Sinulla on sympatiat,
puolueet ja perheet,
minulla vain tuntoni
tuskat ja erheet.

Sinulla on selkänoja
lukijain ja lehden,
minä pusken tietäni
puhdasta tehden.

Sun on suuri enemmistö,
sun on valta, voitto!
Mun jo mennyt mailleen
on ajan aamunkoitto.

Sinä olet lammas
ja vuohipukki minä,
ja sentään ma häpeäisin
olla – kuin sinä!

Eino Leino

Tarhapöllö

Tarhapöllö se oksallansa
oli niin viisas, viisas,
koska hän ei puhunut mitään:
Suomessa sekin jo piisas!

Tarhapöllö se oksallansa
laululintuja kuulee,
makumestari olevansa
laulun maassa luulee.

Ystävät ympäri tarhapöllön
mietteensä somasti sorvaa:
"Koska sulle ei ääntä suotu,
sulla on varmaan korvaa!"

Eino Leino

 

Tarhapöllö

Tarhapöllö se oksallansa

oli niin viisas, viisas,

koska hän ei puhunut mitään:

Suomessa sekin jo piisas.

 

Hieroo otsaansa, hikoileepi,

ottaa jo murheen miinin:

”Kaunis on vaikea, virkkaneeksi

muistelen Aspeliinin.

 

Ja tarhapöllölle varmaan on

se taito kaikista vaikein.

Ex nihilo nihit fit, on laki.

Mutta onko se oikein?

 

Toki tyhjästä tehty on maailma

ja tyhjästä runous, taiteet.”

Päästään tyhjästä pöllö tehdä

tahtoo runon kaiteet.

 

”Aus der Tiefe des GemÜtes”

tahtoo hän tehdä taivaan,

josta tuomittu luomisriemu

oisi luomisvaivaan.

 

Tarhapöllöjen taivaan, jossa

nektarina on hiki,

jumaloina jotuunit

ja aurinkona piki.

 

Painattaa sen sanomalehteen,

pistää sen alle: V. T.

- Naurahti painovirhe-piru

ja ihmiset lukivat: W. –C.

 

Ulkomaan matkalla ollessaan 1908-09 Leino piti kohtuuttomana V. Tarkiaisen päivälehtiarvostelua Naamioiden III sarjasta – Leino otaksui sen osoittavan tahallista ymmärtämättömyyttä. Tarkiainen ei ilmeisesti  ollut hyväksynyt sitä tapaa, jolla Eino Leino oli v. 1907 pilkannut Tarkiaisen arvostelua  Maria Jotunin (Tarkiaisen vaimon) novelleista. Leinon ja Tarkiaisen välit olivat poikki aina vuoteen 1916 saakka.

 

Kuvernöörin koira

Niin vakavan varmana istuvi hän
torin pielessä portillansa
ja kirkkoa, koulua katsastaa--
ja kaukaa kiertävi kansa.

Kas, silläpä sitä vasta turkkia on!
Ja entä sen paksua selkää!
Ja milloin ääni sen ärjähtää
koko kaupungin pennut pelkää.

Mut kulkurikoirat, ne hulttiot maan,
ne nostavat olkapäitä
ja syrjässä korvahan nuorempain
ne kuiskivat niitä ja näitä:

On hänkin laihana laukannut
ja ulvonut meidän lailla
ja haukkunut, haukkunut näljissään,
mut haukkunut kahletta vailla.

Ja kaikkia niin sitä haukuttiin,
kuka vaan tuli vastahan tiellä,
oli kerjuri taikka kenraali--
sen vasta me tahdoimme niellä!

Mut silloin kuoli se Maaherran Fox
ja silloin meidät hän heitti
ja maaherran piikoja mairittain
hän jälkensä entiset peitti.

Näin Murre Murreksi se porstattiin
ja kun aamulla aateloitiin,
niin illalla isien mainehet jo
satavuosihin näyttää voitiin.

Nyt herroille häntää hän heiluttaa
ja kansalle karvoja nostaa
ja meihin kun tohdi hän koskea ei,
niin teille hän koittavi kostaa.

Mut älkää te pentuset peljätkö,
jos kuinka sen kiiltävi hammas,
kun Murresta vaan häntä muistuttaa,
hän lauhkea on kuin lammas.

Näin hallit ne haasteli irvistäin,
mut mennä ja uskoa heitä!--
Kuka koskaan koirilta rauhassa
lie astunut arvon teitä?

Eino Leino