Ylistetyt olkoot

Sinussa minä elän ja sinussa minä olen, sinun seljässäsi minä ratsastan ja sinun pääsi päälle minä majani rakennan. Siellä istun minä illoin katsellen yli kauniin, talvisen Suomen ja kannel pieni pitää minun polvillani olla. Hiljaa minä sen kieliä hivelen ja minä tuhmuuden ylistykseksi kiitosvirsiä veisaan. Näin minä veisaan:

Ylistetyt olkoot vanhat, jotka ikä on tuhmiksi tehnyt. Sillä heidän on taivaan valtakunta,

Ylistetyt olkoot syvät rivit. Sillä ne nukkuvat.

Ylistetyt olkoot papit. Sillä he saavat paikkansa.

Ylistetyt olkoot nuoret, jotka eivät omia polkuja polje. Sillä he saavat maan periä.

Ylistetty olkoon se tuhmuus, joka vallan rappuja ravaa. Sillä se ravitaan.

Ylistetyt olkoot ylioppilaat. Sillä he lukevat läksynsä.

Ylistetyt olkoot meidän oppikoulumme. Sillä ne valmistavat virkamiehiä.

Ylistetyt olkoot ne, jotka tuhmuutta ja pimeyttä kansaan kylvävät. Sillä heidät pitää Suomettaren Mateiksi kutsuttaman.

Ylistetty olkoon ”järjestynyt työväki.” Sillä se tuhmuus on suurin kaikista.

Ylistetyt olkoot kaikki ne, joilla on korvat kuulla ja eivät kuule, silmät nähdä ja eivät näe mitä tulossa on. Sillä heidän kauttansa tämä kansa lähestyy perikatoaan.

Iloitkaat ja riemuitkaat — — —

Näin minä veisaan ja kuulen virteni kaiun mailla, metsissä ja kaukaisissa kylissä. Ja ihmiset kysyvät: Mikä on tuo laulu, niin outo ja kuitenkin tuiki tuttu?

Minä sanon sen teille: Se on oikea ”Suomen laulu.”


Pakina, Mikko Vilkastus