Prometheus

Peitä taivaasi, Zeus,

pilviusmalla,

ja koe kuin lapsi,

joka ohdakkeita hosuu,

voimaasi tammiin

ja vuorten huippuihin;

jätä rauhaan mani,

majani, jota et rakentanut,

lieteni, jonka lämpöä minulta kadehtit!

En tunne kurjempaa

auringon alla

kuin te jumalat!

Te ravitsette vaivoin

uhrianneilla

ja rukousten hengellä

majesteettianne,

ja nääntyisitte, ellei

ois lapsia, kirjureita,

toivovia houruja.

Kun olin lapsi,

kun tiennyt e tietä, en määrää,

käänsin silmäni erheen

aurinkoon päin,

aivan kuin siellä olisi

korva, kuuleva minun valitustani,

sydän, kuin minun,

ahdistettua armahtava.

Ken auttoi minua

vastaan titaanein ylimieltä?

Kuka pelasti minut kuolemasta,

kuka orjuudesta?

Tätä etkö kaikkea itse täyttänyt,

pyhä, hehkuva sydän,

hyvä, nuori, petetty sydän,

joka pelastuksesta kiitit

suurta ylhäällä-nukkujaa.

Mun sinua kunnioittaa?

Miksi?

Oletko koskaan vaivoja lievittänyt

raskautetun?

Oletko kyyneleitä pyyhkinyt

ahdistetun?

Eikö ole minua mieheksi tehnyt

kaikkivaltias aika

ja ikuinen kohtalo,

laki minun ja sinun?

Luulitko ehkä,

minä vihaisin elämää,

erämaahan pakenisin,

koska eivät kaikki

kukkaunelmat kypsyneet?

Tässä istun,

teen ihmisiä

kuvani mukaan,

sukukuntaa, kaltaisiani,

ilohon, itkuun,

kärsimään, nauttimaan,

sua halveksumaan

kuin minä.

Translated Eino Leino, Valvoja 1.10.1903