Runoteokset
|
Eino Leinon esikoisteos Maaliskuun lauluja ilmestyi 1896. Eino Leinon esikoisteos hyväksyttiin kustannettavaksi Otavan johtokunnan kokouksessa 9. päivänä maaliskuuta 1896. Professori O.E. Tudeer oli kustantajan kirjallisena asiantuntijana lukenut käsikirjoituksen ja antanut siitä kiitettävän lausunnon. Kokouksessa olivat läsnä Eliel Aspelin, E.Borenius, J.Enlund, Hannes Gebhard, O.Relander ja Alvar Renqvist. Tekijälle päätettiin maksaa 300 markan palkkio, vaikka sitä pidettiinkin liian kovana. Painoksen suuruudeksi määrättiin 1000 kappaletta. Kirjan myyntihinnaksi tuli 1,50 markkaa. Maaliskuun lauluja sai typografisen kansilehden. Kansilehdellä valkoiselle pojalle oli painettu sininen teksti. 105-sivuinen kirja oli tekstinsä taittoasulta varsin väljä, ja kutakin sivua ympyröi ajalle ominainen koristeellinen kehys. Ensimmäisenä vuonna kirjaa myytiin 302 kappaletta. Nyt kirja on bibliografinen aarre. Sanomalehdissä Maaliskuun laulut otettiin positiivisesti vastaan. Poikkeuksen teki Uuden Suomettaren R.R. (Reinhold Roine), joka löysi siitä paljonkin moitittavaa. Hänen mukaansa Leinon runoissa ”välistä laulu menee ihan penkin alle”. Tämä Uuden Suomettaren (vanhasuomalaisten) suhtautuminen tulikin olemaan säännöllinen suhtautuminen Leinon teoksiin. |
 |
Tarina suuresta tammesta 1896
Vuosina 1891-92 Leino kirjoitti Hämeenlinnan lyseossa yhdeksän ainetta, joista kuudes oli Satu suuresta tammesta. Aine saattoi olla runomuotoinen lähtökohta myöhemmälle teokselle. Varhaisin säilynyt runon osa Prologi on vuodelta 1892, joka lienee esitetty toverikunnan yleisöjuhlassa. Taustalla oli Kainuu hallavuosia sekä tsaari-Venäjän 1890 alkanut sortopolitiikka. Kun Leino oli saanut 1896 esikoisteoksensa julkisuuteen, hän ryhtyi kehittelemään Prologia laajempaan runoasuun. Työn hän teki Aulangon torpassa ja Pälkäneen Klemolan talossa Mallasveden rannalla kesällä 1896. Kun Leino tuli Helsinkiin syksyllä, työ oli valmis. Kasimir Leino tarkisti käsikirjoituksen.
Otava hylkäsi syyskuussa 1896 Leinon teoksen Tarina suuresta tammesta.
Tarina suuresta tammesta ilmestyi 27.11.1996 Werner Söderströmin kustantamana. Kansi piti teettää Pekka Halosella, mutta tämä oli ehtinyt matkustaa ulkomaille, joten se sai ainoastaan typograafisesti laaditun muodon. Teoksesta otettiin 800 kpl painos. Leino sai tekijäpalkkiota Tarina suuresta tammesta 30 Smk ja kokoelman muista runoista 20 Smk.
|
Yökehrääjä 1897 Yökehrääjä -runoteoksen alkuperäinen nimi oli Neiti kammiossa, joka tarkoitti Leinon sisimpään, syyllisyydentunnon jättänyttä rakkauselämystä vuodelta 1895. Virike kokoelman nimeen tuli Jean Sibeliuksen pienestä oopperasta Jungfrun i buren, josta aluksi käytettiin suomenkielistä nimitystä Neitsyt kammiossa, sittemmin Neitsyt tornissa. Se esitettiin ensimmäisen kerran Helsingissä 7.11.1896. Muuta yhteyttä kokoelmalla ei tiettävästi Sibeliukseen ollut. Kokoelma lienee annettu Otavalle tarkastettavaksi maaliskuun lopulla 1897. Toimitusjohtaja Alvar Renqvist merkitsi johtokunnan pöytäkirjaan (13.4.1897) "Allekirjoittanut ilmoitti, että hän keskusteltuaan professori Aspelinin kanssa oli tehnyt sopimuksen Eino Leinon kanssa eräästä hänen tarjoamastaan runokokoelmasta. Professori Aspelin oli pitänyt runot ylipäätään hyvinä ja suotavana että Otava ne saisi. Tekijälle on maksettu 700 mk ja luvattu 300 lisää, jos 1000 kpl runokokoelmaa menee kaupaksi." Veljilleen Artturille ja Kaarlolle Eino Leino puhuu toukokuussa julkaistavasta runovihkosta Neiti kammiossa. Kun Leino toukokuun lopulla 1897 lähti tutustumismatkalle Karjalaan, siellä syntyneet vaikutelmat muuttivat teoksen nimeksi Yökehrääjä. Uusi Suomettaren arvostelua Yökehrääjästä 4.11.1897: "Kaikki tämä on sellaista, ettei sitä lukiessa usko omia silmiään. En ainakaan minä muista runouden alalla mitään tälläistä sekamelskaa lukeneeni. Käsitteet sikin sokin tai ihan nurinkäännettynä, mielikuvitus ohjaton ---lentäen sokeasti ja kömpelösti sinne tänne ja lyöden tavan takaa päänsä seinään kuin yöpöllö päivänpaisteeseen." R.R. Uusi Aura 3.12.1897: Mitä tällä kerralla ilmoittatettavamme runovihkoon tulee, niin se sisällöltään ymmärrykselle yhtä käsittämätön ja tunteelle mauton kuin nimikin on kummallinen." Anonyymi |
|
Sata ja yksi laulua 1898 Huhti-toukokuussa 1898 Leino oleskeli Berliinissä, jossa hän työskenteli ahkerasti kirjallisten töidensä parissa. Häntä innoittivat Anni Swanin tapaamisten aiheuttamat tunneliikkeet, jotka purkautuivat pienimuotoisina rakkausrunoina. Inspiroituminen laajeni myös näytelmärunoihin, joissa Leino työskenteli Meiramin ja Lyydian kuninkaan parissa. Palattuaan Berliinistä Leino pani kokoon Sata ja yksi -kokoelmaa. Elokuun puolessa välissä hän saattoi tarjota sitä kustantajalle. Otavan johtokunta hyväksyi sen 29. elokuuta. Leino pyysi siitä 700 markkaa. Kun 1000 kappaletta oli myyty, Leino pyysi siitä vielä 300 markkaa. Kun Leino oli viimeistellyt kokoelman, hän luovutti sen kustantajalle. Otava antoi kokoelman Otto Mannisen tarkastettavaksi. Manninen ehdotteli muutamien hänen mielestään heikohkojen runojen poistamista. Tämän jälkeen Leino karsi kokoelmaa 65 runoon, jolloin hän jätti sen kustantajalle. Kokoelman nimikin oli vaihtunut: Näkinkenkiä. Leino ei halunnut ottaa huomioon Otto Mannisen karsintaehdotusta. Kokoelma Sata ja yksi laulua ilmestyi 3. joulukuuta 1898. Kannen tekemisen vihjeen Leino oli antanut ystävälleen Pekka Haloselle jo kesäkuussa (25.6.1898) lähettämässään kirjeessä: ”H. V! - - Muuten virkistelen itseäni muun työn lomassa viimeistelemällä uutta teostani ensi jouluksi. Kävi näätsen hullusti minulle siellä Saksan matkallani. Lähdin tekemään romaani ja – tulikin runovihko! --- Vihon nimeksi tulee ”Sata ja yksi laulua”, ja se puhuu jo selvää kieltä. Pieniä runoja, tyttöjen runoja! Jos muistat, niin ”ne” viime jouluna käski minun pitämään 4 á 5 vuotta väliä, ennen kuin ensi runovihkon annan. Tämä niille lemmoille on paras vastaus. Ei muuta kuin kanki kurkkuun!...Olepas hyvä ja katse tätä myötäseuraavaa luonnosta, uskaltaisitko sinä semmoiseen vihkoon kansilehden tehdä Ei se mikään taiteellinen motiivi jumala paratkoon ole, mutta valaisee ehkä vähin vihon ”henkeä”. ” Kirjeen liitteenä ollut Mukaelma –runo jäi pois lopullisesta kokoelmasta. Syyskuun puolen välin tietämillä Pekka Halonen vastasi Sortavalasta valitellen viivyttelyään ja vastakaikua antavan toverin puutetta: ”Vai Sulla taas on uusi runovihko valmiina? Eipä muuta kuin onneksi olkoon! jas Berliinissä tekaisit: Siellähän sitä on tarpeeksi suuressa erämaassa työtä tehdäkseen. Kansiko pitäisi? Ja ennen mainitulla nimellä? Oliskos jo kiire?...Kirjoita ja kerro toivomuksistasi kansilehden suhteen.” Kirjan kansivärit valittiin hyvin tietoisesti. Halosen tekemässä kansilehdessä on ruskean pohjan lisäksi punaista ja mustaa. Kokoelman kansikuvan symboliikka saattoi tulkita onnettoman rakkauden värejä. Ruskean voi tulkita maan väriksi, väriksi, joka tulkitsi Leinon panteistista maailmankatsomusta |
|
Näytelmäruno Tuonelan joutsen on kirjoitettu syksyllä ja syystalvella 1896, jolloin Leino asui Erikinkatu 14. Leino on kertonut teoksen perusajatuksesta Maila Mikkolalle ja hänen miehelleen teoksen kirjeessään 22.12.1986. Mikkolat oleskelivat silloin ulkomailla. Jean Sibeliuksen sävelruno Tuonelan joutsen oli esitetty ensi kerran keväällä 1896. Painovalmiina teos oli keväällä 1897 -siitä kertoo Ilmari Kiannon kirje 13.3.1897. Otavan pöytäkirjojen mukaan teos on hyväksytty kustannettavaksi puolitoista vuotta valmistumisen jälkeen. Kirja julkaistiin 28.2.1899 Kalevalan vuosipäivänä. "Eino Leino on tämänkeväisellä teoksellaan Tuonelan joutsen tehnyt tuon lyhemmän hyppäyksen lyriikasta näytelmärunoon, jonka aiheena on Lemminkäisen matka Tuonelaan. Tekijä on tahtonut symboliseerata Lemminkäisessä ihmishengen ikuista kaipuuta kuolemansalaisuutta "ampumaan", josta kuitenkin hänen oma syyllisyytensä - Pohjolan paimen - hänet käärmeennuolellaan estää." |
|
Eino Leino: Ajan aalloilta. Runoja. WSOY 1899 Kokoelma oli Leinolla koossa maaliskuun puolessa välissä 1899, kun hän tarjosi kokoelmaa Otavalle. Otava kuitenkin katsoi sen sisältävän niin paljon tilapäisesti julkaistuja runoja (sanomalehdissä), että se ehdotti Leinon liittävän siihen enemmän ennen julkaisemattomia runoja ja siirsi siten ratkaisun tekemisen syksyyn. Syyskuun puolessa välissä Leino tarjosi WSOY:lle kustannettavaksi. Hän kirjoitti:"Hinnaksi olen ajatellut 800 mk. Koska minä ensi viikolla tarvitsen rahoja, olisi toivoni, että silmailisitte sitä mitä pikimmin." WSOY suostui kokoelman julkaisemiseen ja kokoelma ilmestyi 26.11.1899. Leinolle maksettiin tekijänpalkkiosta heti 300 mk. Ennen kokoelman ilmestymistä oli alkanut Bobrikovin aika, jonka alkaessa Leino kirjoitti runon Helsinki sumussa. |
|
Eino Leino: Hiihtäjän virsiä. Runoja. Otava 1900 Tämän kokoelman runot ovat pääasiassa syntyneet vv.1898-99. Muutamia runoja Leino kirjoitti Berliinin matkallaan (Yö-sonetit). Leino jätti Otavalle käsikirjoituksen maaliskuun alkupuolella 1900. Samassa kuussa johtokunta hyväksyi kokoelman ja se ilmestyi kevätmarkkinoille. Kokoelma ilmestyi 20.4.1900. Leino sai tekijäpalkkiona kirjasta 1000 markkaa. Hyvin tunnettuja runoja kokoelmasta ovat mm. Mirjamin laulu, Hautalaulu, Laulu onnesta, Rauhattoman rukous, Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, Tuijotin tulehen kauan ja Yksin hiihtäjä. I Yksin hiihtäjä II Tellervo III Itku pitkästä ilosta IV Kuoleman kannel V Metsolassa VI Tähdet Vapaa sana Hymni Nuorten kiitos Ida Aalbergille Runoilija Pellervon laulu I Tuijotin tulehen kauan II Metsähän oli mun mieli III Et sinä ivannut impi IV Oi uni, jumalten lahja! Se Herra, jota ma palvelen Orvon laulu Iltatunnelma Oi, varjele Herra mun järkeäin - Hyvä on hiihtäjän hiihdellä Kuoleman renkinä Rauhattoman rukous Mua pelottaa Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks Sydämeni talvi Laulu onnesta Ziska Inka-muori Hautalaulu Mirjamin laulu I Yö II Olin nuori III Huokaus IV Illalla V Sua lemmin VI En jaksa hymyillä VII Kalliolla |
|
Leino kirjoitti Kivesjärveläisistä a) pienoisromaanin b) kertovan runoelman c) näytelmän Joulu Kivesjärveläiset Kertovainen runoelma Leino kirjoitti Kivesjärveläiset runoelmansa 16-lauluiseksi kertovaksi runoelmaksi. Luonnostelu lienee ollut tekeillä 1900-1901, mutta varsinaisesti Leino kirjoitti sen runoelmaksi Otto Mannisen luona Kangasniemellä elokuussa 1901. Kansilehden laati Albert Gebhard. Teos tuli kauppoihin 8.12.1901. Teos hyväksyttiin 600 markan palkkiolla, ehdolla että hänen velkaansa vastaan saisi jäädä maksamatta 350 markkaa. "Eino Leino on tällä teoksellaan astunut uudelle, suomalaisessa kirjallisuudessa vielä vähän viljelylle, kertomarunouden alalle. Mutta silti hän ei ole lyriikkaansa unohtanut - sen havaitsee kuvien runollisuudesta ja yksityiskohtien lennokkaasta esityksestä. Tarina on Kivesjärven ruukista, sen perustamisesta luonnonraikkaaseen seutuun,joka kansaan sen lyhyenä kukoistusaikanaan levitti turmelusta, ja sen häviämisestä. Tälle nykyaikaiselle aiheelle on tekijä osannut antaa kansansadun runollisen luonteen. Runoelma kiinnittää lukijan mieltä alusta loppuun saakka." Otavan Joulukirjallisuus v. 1901 |
|
Maaliskuun lopulla 1901 Leino tarjosi Otavalle runokokoelman nimellä Kuvia ja kangastuksia. O. E. Tudeer luki kustantajan puolesta kokoelman puoltavalla lausunnolla. Kustantaja hyväksyi kokoelman painettavaksi. Leino oli tekijäpalkkiota 1 000 markkaa, mutta kustantaja tarjosi hänelle 500 markkaa, josta vielä 200 markkaa oli pidätettävä runoilijalle keskeneräiseksi jääneestä Kivesjärveläiset romaanista. Leino hyväksyi tarjouksen. Keväällä ja kesällä 1901 Leino viimeisteli kokoelman ja liitti siihen myös uusia runoja. 29. kesäkuuta hän saattoi ilmoittaa veljelleen Artturille, että häneltä ilmestyy uusi runovihko jouluun mennessä. Viimeisessä vaiheessa Leino muutti kokoelman nimeksi Pyhä kevät ja kokoelma ilmestyi 31.10.1901. Kirjan hinta oli 2:50. "Ei ole Eino Leino vielä meille moista kaunista runokokoelmaa tarjonnut, niin puhdasta ja täyteläistä. Poissa on turha sanahelinä ja kadonneet pilviä tavoittelevat kuvat.Nuorukaisen vallattomuus on on talttunut miettivän miehen aatosten ajautuessa sieluun. Ne ovat karkoittaneet halun sanoilla leikkiä lyödäja rytmillä korvia kutkuttaa ja tuoneet sijalle jalon pyrkimyksen oppia käsittämään elämää, suhdetta siihen ja myös suhdetta ylimpään voimaan. Hälvennyt on tuskainen tunne, melto mieli ja väsymys elämään. Katkeruuden sijaan on astunut tyvenymmärrys, tuskan sijaan sovitus ja kaiken kyllästyksen ennen niin valtavan aseman on anastanut valoisa, toivoa ja rohkeutta tunteva sekä toisillekin rohkeutta antava into. "Eivät piiloudu laulajan ajatukset myöskään hämäräin sanain verhoon, vaan vapaina kaikesta,monesti tuskattuttavastakin symbolismista ne välittömästi lukijan sydämmen syvimpään tunkeutuvat ja sinne peittyvät." Päivälehti" Otavan Joulukirjallisuus v. 1901 |
Tähtitarha. Runoja. Kirja 1912 Tähtitarha kokoelma oli ilmeisesti uuden kustannusosakeyhtiön, Kirjan ensimmäinen painettu teos. Kirja-kustantamo syntyi Yrjö Weilin, Kumpp. Osakeyhtiön ja Suomalaisen Kustannusosakeyhtiön Kansan yhteenliittymästä. Kirjasta ei ehditty julkaista kustantajan ennakkomainosta. 9.11.1912 julkaistiin joulukirjatiedoissa seuraava uutinen: "Eino Leinolta on jo ilmestynyt runokokoelma Tähtitarha, johon kirjailija on koonnut viimevuotiset runotuotteensa. Äskeisellä kiertueella hän on esittänyt moniaita näistä runoistaan. Kirjakaupoista jo saatavana."
Puolan paanit |
|
Painuva päivä Helmikuun 4. päivänä 1914 julkaistiin Helsingin lehdissä uutinen:"Eino Leino julkaisee tänä keväänä Kustannusosakeyhtiö Kirjan kustannuksella runokokoelman jolle hän on antanut nimen Painuva päivä. Kokoelmaan tulevat mm. seuraavat isänmaallisaiheiset runot: Viipurin vartio, Savonlinnan laulu, Oma syy, Mies mieheltä, Magne Charta, Joulu Krestyssa, Hautaus, Kansalaisseppel - siis runoja, jotka jo ovat sytyttävinä levinneet sanomalehtien kautta koko maahamme ja jotka etevästi tulkitsevat nykyistä "painuvan päivän" mielialaa. -Muusta sisällöstä mainittakoon ihana sarja Siellä puut punalle paistoi. Julkisuus kielsi äskettäin runoilijalta tunnustuksensa, tämä on siihen runoilijan vastaus." Eino Leinolle oli ehdotettu valtion palkintoa 1912 julkaistuista teoksista, mutta hänen nimensä poistettiin palkinnonsaajien joukosta, koska Leinon toiminta suomalaisten kansallistunteen rohkaisemisessa ja ylläpitämisessä ei ollut vallanpitäjien mieleen. Elettiin toisen routakauden vainon aikoja. Kokoelma ilmestyi 14.3.1914. Kansilehden piirsi Eric Vasström. |
|
Elämän koreus Kirja ilmestyi Eino Leinon 25-vuotisen julkisen kirjailijatoiminnan merkeissä. Leinon julkinen kirjailijaura oli alkanut 26.9.1890, jolloin hänen runonsa Kajaanin linna julkaistiin Hämeen Sanomissa. Kirjan toimitusjohtaja pyysi Leinoa laatimaan kirjan alkuun pienen omaelämänkerran. Esipuheen nimeksi tuli Eräs tilinteko. Kokoelma sisälsi mm. Kukkialla kirjoitettuja runoja, jotka syntyivät Leinon oleskelusta Kukkian saaressa Hella ja Sulo Wuolijoen vieraana 1914. Kokoelma ilmestyi 23.3.1915. Kokoelmassa on Leinon valokuva, jossa hän istuu laakeriseppeleen alla Tehtaankatu 5:ssä. Kansilehti on Albert Gebhardin laatima. Toukokuun puolessavälissä kokoelma julistettiin takavarikkoon, koska painoylihallitus katsoi runojen Vapaus ja Kaiken kansan laulun (osa Väinölän väki kantaattia)sisältävän kehotusta tottelemattomuuteen lakia vastaan. Raastuvanoikeus hylkäsi kanteen Eino Leinoa vastaan, mutta päätöksestä valitettiin hovioikeuteen, ja sen päätöstä odottaessa takavarikko pidettiin voimassa. KIrja vapautettiin takavarikosta huhtikuussa 1917. |
|
|
Pegasos |
|
Eino Leino: Juhana Herttuan ja Catharina Jacellonican lauluja Teos on syntynyt Aino Kallaksen ja Eino Leinon seurustelusuhteesta 1916-1919. Kirjan syntyvaiheita voi seurata Aino Kallaksen Päiväkirjamerkintöjen ja Eino Leinon Aino Kallakselle osoittamien kirjeiden kautta Helsinki 27.12.1918 Einon kirje Ainolle ”Olen tyynnyttänyt itseni tekemällä runoja Sinusta. Ehkä niistä tulee kokonainen sikermä: ”Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja”. Yleinen sävy: ruhtinaallinen, kuten sopii meille kahdelle.” 11.1.1919 Leino käyttää kirjeessä Catharina, Jagellon tytär joutsenkaula, Jagellon lapsi, Jagellonica -nimityksiä rakkautta pursuavassa kirjeessään. 20.1.1919 ”Ainoa iloinen asia on, että ”Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican” – siis meidän lauluistamme, Catharina, uhkaa tulla paras runovihkoni. Epäilen vain, tokko koskaan saan valmiiksi sitä, sillä ellei tämä myrsky pian lakkaa laulamasta korvissani, en kestä enää. Rukoile minun puolestani, Catharina! En tahtoisi olla tällainen, mutta en muuta voi. Rukoile, että saisin rauhan kuolemattomalle sielulleni!” Juhana Herttua, joka on kruununsa kadottanut 14.2.1919 Pensionaatissa ”Olen täällä jo kirjoittanut yhtä ja toista, mm. 5 laulua Catherinen lippaseen: Pastorale, Alba, Lettra, Sonetto ja Catena. Nyt se on täysi ja teosta ladotaan jo Se saa erinomaisen ulkoasun, suomalaisesti vanhanaikaisen ja kuitenkin renessanssityylisen. Alan olla siihen suhteellisen tyytyväinen.” ”Rondon suhteen olit aivan oikeassa. Olen ottanut siitä pois viimeisen säejakson ja muutenkin muuttanut jaksojen järjestystä.” Kallaksen toimesta Päiväkirjassa lukuisia runoja: Catena, Rondo, Notturno, Capriccio, Canzone. 4.3.1919 ”Kun vielä lisään, että odotan tänään ensimmäisiä korjausarkkeja Juh.hertt. & Cath.Jag:n lauluista, voinet nähdä, että olen jotakuinkin kaulaa myöten kirjoitus- ja painomusteessa.” 3.4.1919 ”Odotan kärsimättömyydellä meidän runovihkomme valmistumista. Jospa se löytäisi armon edessäsi! Manninen on päivä päivältä ihastuneempi siihen, mutta eihän se ole häntä varten kirjoitettu.” |
