Napoli

”Vedere Napoli e –poi moriere!”

Kun astuin ulos marmorbalkongille,

lehahti vastaan illan lämmin ilma

ja länteen painui päivän kultakehrä

valaen hattaroille hienon ruskon.

Mi lumonsuloinen ja kaunis näky!

Toisaalla Pausilippon jyrkkä äyräs

näkyine kaukaisine, mahtavine,

miss` entisaikaan suvisuojat herttaat

Napolin patriisein ja runoniekkain

sijaitsi keskess´ sypressien tummain.

Nyt kiertää siellä Strada Nuovan vierros

niin oikullisna,valkohiekkaisena

rehevän rinteen viertä noudatellen

ohitse orangein ja agavein

kuin päärmä kiertää vaipan kirjoreunaa;

ja suvi-illoin – helteen heiketessä –

kun satakielet laulupuillaan virkoo,

näät kavaljeerein kaunotukkaparven –

käs´ vyöllä donnain  tummasilmäisten –

katoovan suojaavahan helmaan hämyn,

sypressipuistikkoon tai palmulehtoon,

jot´ ympäröivät jasmiineiden tuoksut;

mut vaiti! – taitse kaktuspensaa – kohta

tuliset lemmensuudelmat ja kuiskeet

matkaajan oudon korvaan juoruella

voi kieles kesä-illan vieno henkäys.

Toisaalla taas, jos katsees kauvas kantaa

ohitse jymyyvän Vesuvion,

mi muodoss´ synkän poikkikaartion

päin taivast´ uhkaa, haamoittaapi tuolla

ikuiset Herculanon rauniot –

ja lännenpänä, lahden kaartehessa,

Castellamaren siimesrikkaat vuoret

ja äyräs merten yli kaartuvainen

kuin ois Neptuno itse vimmoissansa

sen jättikornissiksi tahkoellut.

Muta rastain jo silmäs siirtyneekin

Sorrenton hymyyville rintehille

ihaten viinitarhaa viljavinta

tai satavuotist´ aloeta, jonka

metiset,kellertävät kandelaabrit

sinistenlehtiensä suojuksesta

kilpaavat kanssa pommeranssein kukkain

ja hehkusitroonein ja daadelpalmun,

ihaten vyötä valkolinnain, jotka

orangein, öljypuiden taustaa vastaan

kuin marmorraput astein laskeuu

ylhäältä alas vetten kalvoon saakka,

jonk´ alla kauniit särkät korallein

viel´ eilen purppuroiden kimmelteli.

Etäällä eessäs tuolla kohoo Capri

korkeine, valkoisine rantoisensa

ja siniluolineen, min ihmehet

tarujen taikailmass´ siintää siellä

ylitse vetten kimmeltävän pinnan;

mut ohi Caprin sekä Campanellan

ulappa aukee rannaton ja laaja

janäköpiiriss´ siintää vielä laivat,

jotk` äsken Torre Grecon laiturista

korallinpyyntiin Reggiohon läks`

ja joidenvalkeet huippupurjehet

viel´ yli vetten väikkyy liihoitellen

kuin laskeutuvan lokkiparven siivet.

Näin unelmoiden nousee muiston yöstä

kuvia taiteen, puhtaan, ihanaisen

ajoilta,jolloin seudut Napolin

kukoisti Eedeninä helleenein

ja jolloin laulajat ja urhot kilpaa

paloivat tulta kreikkalaisen viinin,

mi kypsyy väkevinnä, voimakkainna

Vesisiuksen paahderintehillä,

kun lemmenhehkut poskiin kaunotarten

taas nousee liekehtevin väreneinsä

Falernon nestehestä jaloimmasta –

näin henget taiteen valoholveikoissa

ikuisen Juppiterin salamoilla

vain näytti lastenlailla leikkivän,

ja äkkiä- ne hautas´ kosto maan.

Mut kuvat vaihtuu: jyrkäll` äyrähällä,

Gajolan yllä istuu aattehissaan

Vergilius ja innoissansa lausuu

säkeitä sointuvia paimenlaulun,

kuntännenpänä, alla sypressein,

ihanaa Eedentarhaa ihmetellen

jo kitaraansa sormii unelmoiden

tiranni Rooman, imperator Nero,

ylistyshymniks kaunehimman luonnon

tuliviinienja lemmenhehkun,

kunnekka murhein vaikenee jo hänkin

kuin huokaus povest´ onnettoman urhon.

Itäiset Gootit Rooman raunioista

Napolin helmeksensä pelastaa;

mut nouseehan jo taivaan rannast´ tuolta

normannein laivat joutsenuisten lailla,

joit´ urho uljain johtaa voittohon:

Napoli,merten kuulu kuningatar,

Robert Guiscardin suojaan antautuu

kuin sulo aina nöyrtyy voiman eess-

ja jos sen luoja aikoi Eedeniksi,

niin maaksi unelmain ja lemmenlaulun

sen osti ritar´joukko  normannein,

kunis sen naisen maire henpeys

Espanjan grandeiss`sytti lemmenliekin:

ja Napoli, tää Apenniinein oikku,

Bourbonin halttuun uskoo Castel Uovon.

---

Jo päiv´on laskenut ja tyynnä päilyy

Napolin lahti illan hämärissä:

keveät venhot, kenokaulaiset,

joiss´ ilonkirjavaiset lyhdyt vilkkuu,

Sorrenton rantaan valkohiekkaiseen

nyt liukuu hiljallensa,kunnes tuolta

ylitse vettenväikkyy kaunis laulu:

”O bella Napoli, o suol beato,

ove sorridiere, vol il creato.”

---

Ihana oletkin ja onnellinen

sa helmi helleenein ja mertenkruunu,

mi vertaa maailmass` ei toista lie:

tääll´ aatos aivojammevaivas vain,                                      

kun elää tunteissaan voi autuainna

lumoovan luonnon, muistojen ja taiteen

sulossa helmassa – ja ihme vaan,

jos se,ken nähdä sai jo Napolin,

viel´ elämälle sentään pelastui!

Kasimir Leino