Kerjäläisen jouluilta

Kylmä, kolkko oli jouluilta,

Tuhansittain talven taivahilta

Tähtösiä tuikkaa vilkkuellen,

Tuikkaa parvittain ja yksitellen.

Vinhuu puissa pohjan vinha tuuli,

Luihin, ytimiin sen käyvän luuli,

Varsinkin jos kulkenut lie tuolla

Rauturannan aukealla suolla.

Yksin, ypö yksin tietä astui,

Astui rientäen, jotta ruumis kastui,

Soista tietä lapsi kerjäläinen,

Repaleissa, vaikk` on tuuli jäinen.

Auki reuhottaa tuo rääsytakki,

Niskaan lipumass´ on vanha lakki,

Yksin silmäripsetkin on jäässä,

Kengät rikki – tämmöisessä säässä.

Vilu taivaltajan suoniin tarttuu,

Huu! kuin kylmä karttumistaan karttuu!

Viel´ on kartanollevirsta matkaa,

Kulkuansa täytyy koettaa jatkaa.

Läpi ruumiin käy jo hyinen halla,

Tähdet kirkkaat kiiluu taivahalla,

Väristys käy pitkin selkäpiitä,

Jalat jäykkyy, koht´ ei voimat riitä.

Vielä hiukan kestä, lapsikulta,

Kartanosta tuikkaahan jo tulta,

Koita ponnistaa sä vielä hetki,

Niin jo päättyis sulta kurja retki!

Vaan ei kenkään jaksa enempäänsä,

Laps jo horjuu nälkää, kylmyyttänsä;

Yhä taivaltaa hän sentään vielä,

Lumi narskuu kengän alla tiellä.

Kirkkahina tähdet taivaan loistaa,

Kirkkaat vilkkuu tulet akkunoista

kartanosta metsän takaa tuolta,

Kyllä näkee lapsikin ne suolta.

Vaan ei liiku enää jalka kylmä,

Umpeen painuu my ös jo tumma silmä –

Nietokseen hän tuuskahtaakin vasta,

Kylm´ ei säästä kerjäläistä lasta.

Tuskat tyyntyy, nälän vaiva haihtuu,

Kuvituksen leikiks järki vaihtuu,

Onnen maailmoita hälle näyttää,

Köyhän raukan toivehet jo täyttää.

Tuuoll´ on taivas, siellä loistoissansa

istuu Luoja maan ja taivahansa,

Edessänsä enkeli on hällä,

Äänellään mi kertoo lempeällä:

”Herra maailman ja taivahitten!

Käskystäs kun kuljin maita sitten,

Näin mä lapsen köyhän nääntyneenä

Nietokselle kylmään jäätyneenä.”

”Teithän niin kuin käskenyt oon teitä:

Luoksein saattakaatte nääntyneitä?”

Lausui vietillensä kaiken Luoja:

”Hän on täällä” – vastaa viestin tuoja.

Tähdet tuikkaa talven taivahilta,

Kylmä, kolkko on nyt jouluilta,

Kylmä tunkee ytimiin ja luihin,

Tuuli vinkuu seinuksiin ja puihin.

Vaan ei kylmä enää kerjäläistä,

Hän jo vaivoistansa pääsi näistä;

Kunne toivoi, pääsisinkö sinne,

Sit en tiedä. Elo päättyy minne?