Toivomuksia vuodelle 1918

Toivomuksia vuodelle 1918

Olen järkähtämätön Suomen itsenäisyyden mies. Muuten yläpuolella tavallisen puoluejakomme. Isänmaan onnea ja menestystä en näe lujitetuista yhdyssiteistä Venäjään, vaan ainoastaan sen suvereenisesta vapaudesta. Sen varmimmat takeet ovat Suomen kansan omassa povessa: kansan yksimielinen, voimakas ja luuloteltu ja aineellisia etuja halveksiva tahto täydelliseen itsenäisyyteen on sen valtiollisen vapauden varmin turva. Ellei tätä ole, eivät riitä Euroopan valtojen takaukset. Vapautuksen  sitoumuksistamme Porvoosta 1809 on antanut meille se koko an valtojen takaukset. – Vapautuksen valtiojärjestystämme loukkaava rikkomusten sarja, jota Venäjän laillisten valtioelinten ynnä sen hallitsijan yhteisellä myönnytyksellä on jatkunut pari pitkää vuosikymmentä. Tästä on meidän otettava oppia ainaisiksi ajoiksi.  Oikeutus täydelliseen itsenäisyyteen on Suomen kansalla historiallisen kehityksen kypsyttämässä, suuressa kulttuuritehtävässä. Suomen heimoihin ja oman kansallishenkensä vapaaseen kukoistukseen nähden on sillä siihen vaativin velvoitus.

Nyt näyttävät asiat menevän sellaiseen järkeilevään suuntaan, josta ei voi koittaa uuden, suomalaisen Suomen kansan toivottu huomen. Mutta aavistus sanoo minulle, että Suomen Jumala on kai lähestyvän uuden vuoden kuluessa johtanut asiat niin, että maailmansodan suuret tapahtumat ja odottamaton puolueyhtymys  sittenkin kohottaa Suomen kansallisen ja kansanvaltaisen kuningaskunnan lipun vapaana liehumaan.

Tämä on viimeiseen saakka ainoa toivoni ajatellessani jo nyt vuotta 1918. Omat ankarat kärsimykseni näinä maailmansodan melskeisinä ja hermostuttavina vuosina koetan kantaa siinä varmassa vakaumuksessa, että Herra on kääntävä vielä kaikki rakkaan isänmaamme todelliseksi onneksi. Sen näen kukkivan ainoastaan täysin yhtenäisen Suomen leijonalipun suojassa. Ehkä voisi se suojata Suomen heimokansatkin, jos valtiollinen oikeudentunto rakentuisi sellaiselle kansallisuuksien itsemääräämisen oikealle periaatteelle, että Viro, Inkeri, suomalaissukuinen Karjala ja neljän valtakunnan keskenjaettu Lappi saisivat itse päättää, tahtovatko ne säilyttää entiset yhdyssiteensä vai katsovatko ne – mahdollisista luuloeduistansa huolimatta – heimoushenkensä vetävän heitä kaikkia yhteen liittoon.

Silloin on Suomessa huomen!

Jumala siunatkoon meidän suomalaisten synnyinmaatamme, joka sentään lienee rakas meille kaikille, ja kääntäköön kerrankin historian oikeudentunnon Suomenkin suvun yhteiseksi onneksi.

Väärin ei ole toivoa isänmaansa ja heimokansojensa yhteistä onnea ja kunniaa. Milloin yhdymme näille yhdistysjuhlille?

Kasimir Leino

Alberga, lähellä Helsinkiä 18/10 1917