Suuri ihminen

Kirjailija ja toimittaja Arvi Kivimaa mietti pitkään, että uskaltaisiko hän kysyä Leinolta tämän käsitystä V.A. Koskenniemestä. Kivimaan sukupolvi tiesi erityisen hyvin, että ulkopuoliset voimat olivat virittäneet kiistan näiden kahden runoilijamerkityksestä. Kumpi oli suurempi? Koskenniemi oli saavuttanut itsenäistyneessä Suomessa 1920-luvulla virallisen hovirunoilijan aseman. Hän oli yliopiston professori ja pelätty arvostelija: Koskenniemeä pidettiin yhteiskunnallisena instituutiona. Leino taas oli yksinäinen boheemi, tuhlaajapojaksi leimattu nero, joka vastuunsa kieltäen kulutti hukkaan voimiaan.

Sitten Kivimaa kysyi. Leinon katse nousi. Leino tiesi mitä Kivimaa tarkoitti. Ehkä Leino oli lukenut Suomen Sosialidemokraatin erään alakerran, jonka Uuno Kailas – tosin nimimerkin varjoon kätkeytyen – oli kirjoittanut. Tämä artikkeli oli kokonaisen sukupolven kunniateko Eino Leinolle, terävästi nähty arviointi, jonka oikeutuksen jo seuraavakin vuosikymmen totesi.

- Koskenniemi on tärkeä ilmiö Suomen runoudessa, sanoi Leino Kivimaalle. – Hän on ollut täysi-ikäistämässä kirjallisuuttamme.

Sitten Leino jatkoi varautuneemmin:

-Koskenniemen mielikuvitusvoima ei ehkä ole hänen muodontaitonsa ja kirjallisen sivistyksensä veroinen. Mutta `pää` hän on ja ansaitsee kunnioitusta.

Ei pahaa sanaa, ei katkeruutta. Suuri mies, sanoi Kivimaa itselleen.