Leino rakastajana

Eino Leino teki Karjalan matkan alkukesästä 1897 ja meni sieltä Kangaslammille Otto Mannisen luokse. Heinäkuussa (19.7.1897) Leino kirjoitti epäonnistumisestaan rakastajana ystävälleen Evert Katilalle: "Kuutamolahdesta sain saattajikseni kaksi tyttöä ja erään vanhemman lesken, Ondrioonan, ja läpi yöseen se parin peninkulman matka kauniina kesäyönä kulettiin. Olkia oli kannettu kupo veneen pohjalle ja siinä minä sain loikoa piippu hampaissa ja soittaa suutani niin paljon kuin kerkesin. Mutta siinä suhteessa en piisannut heille olleenkaan. Kylläpä oli rivosuisia tyttöjä, o l i, ja heidän suoruutensa muissakin asioissa ei suinkaan jättänyt mitään sijaa toivomuksille. Silloin tällöin pyöräytettiin vene saaren rantaan ja käytiin kaikki kuselle pitkään jonoon, joka olisi ollut veljelle jalo näky. Sitten kun ne yltyi hävittömiä sananlaskuja ja arvoituksia latelemaan, niin jopa tuli, jopa tuli sellaisia, että rupesi sydänalaa ellostelemaan.  En minä mokomassa joukossa ole ollut. Koetin minä niitä siinä oljilla likistellä ja lämmitellä ja pyöritellä parhaani mukaan, mutta ei se ollut tarpeeksi Ondrioonan mielestä. Luulin tehneeni kaikki mitä kunnon kavaljeerilta voitiin vaatia, mutta loppulause, kun Himoilan rantaan päästiin oli vain ett´ ”Et sie Ruotsin mushikka osaa ljuubia.”