Leino kirjallisena innoittajana

Clas de Ponk – kaikkien tuusulalaisten yhteinen Ponkki – ilmestyi jostakin. Hänellä oli tulipalonvärinen tukka. Ikään kuin huomaamatta hän sulautui tuusulalaisten nuorten vallattomaan ja lahjakkaaseen nuorisojoukkoon, joiden vanhemmat olivat taiteilijasieluja. Ensin Ponkin piti ryhtyä laulajaksi, mutta otettuaan kolme laulutuntia, laulaminen tyrehtyi. Häntä kiinnosti Bacchus. Ponkin isä oli somerolainen maanviljelijä. Hän oli niin suuripiirteinen, että ajoi itsensä kuoliaaksi kotinsa portinpylvääseen.  Isän kuoltua, poika peri omaisuuden. Ponkki  keksi ruveta taiteilijaksi. Näissä merkeissä hän kohtasi Eino Leinon. Siihen aikaan Leino valmisteli Helkavirsiensä toista osaa. Työn lomassa Leino mielellään piti pieniä symposioneja. Nämä onnistuivat, jos muu osapuoli osoittautui hyväksi kuulijakunnaksi ja kestokyvyltään seuran veroiseksi. Ponkki ei koskaan tipahtanut pöytää vasten, kuten Merikannolle kerrotaan tapahtuneen Gallénin taulussa.

Ponkin ja Leinon yhteiset symposionit kestivät noin vuoden verran. Sinä aikana kirjallinen kärpänen iski lujasti Ponkkiin. Rahaa kun oli, Ponkki vuokrasi huoneen hotelli Kleinehista, sillä eräs joulujulkaisu oli luvannut painattaa novellin, jos sellainen syntyisi. Siellä hän synnytteli kirjailijan tuskalla koko syksyn yhtä ainoata novellia. Tuskat oli ankarat, sillä Ponkki oli tuskin viitsinyt koulua käydä ja siksi hän ei osannut tuskin lausetta kirjoittaa. Novelli kuitenkin syntyi ja suureksi riemuksi se jopa painettiinkin.

Ei ole tietoa  kuinka Ponkin taiteellinen ura olisi jatkunut, sillä sukulaiset latasivat vapauden tulille esteitä.

Tuskin painomuste oli Ponkin novellista kuivanut, kun hänet pantiin holhouksen alaiseksi.