Seuran toimintasuunnitelma 2016

KAINUUN EINO LEINO -SEURA RY.

KAINUUN EINO LEINO -SEURA RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

Seuran tehtävä

Vuosi 2016 on Kainuun Eino Leino -seuran 42. toimintavuosi. Seuran tehtävänä on Eino Leinon kirjallisen elämäntyön vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen sekä Leinoa koskevan tutkimuksen edistäminen.

Seuran tehtävänä on myös seurata paikallista kulttuurityötä sekä tehdä siihen liittyviä aloitteita. Seura ottaa kantaa ajankohtaisiin kulttuuripoliittisiin asioihin sekä kannustaa kansalaisia toimimaan kulttuuriasioiden hyväksi. Seura edistää Kainuun laulu- ja lausuntataiteita ja kirjallisuutta, kirjallisuuden tuntemusta sekä kulttuurimatkailua. Seura ylläpitää ja kehittää yhteistyössä Elias Lönnrot –seuran kanssa Eino Leino –taloa Kajaanin Paltaniemellä. Eino Leino –talo on mukana Kajaanin ja Oulujärven matkailun markkinoinnissa Oulujärven jättiläisten jäsenenä.

Seura kuuluu Suomen nimikkokirjailijoihin (Nimikot, perustettu 2004), joka on alan valtakunnallinen yhteistyöelin. Seura harjoittaa yhteistyötä kainuulaisten nimikkoseurojen kanssa, joita ovat Isa Asp –seura, Ilmari Kianto –seura, Elias Lönnrot-seura, Veikko Huovinen –seura.  

Kokoukset ja johtokunnan työskentely

Seuran vuosikokous pidetään huhtikuun loppuun mennessä ja syyskokous marraskuun loppuun mennessä. Kokousten yhteyteen pyritään saamaan jäsenistöä kiinnostavaa kulttuuriohjelmaa.

Johtokunnan kokouksia pidetään tarvittaessa, noin 5-7 kertaa. Johtokunta jakautuu työryhmiin sekä antaa johtokunnan jäsenille erilaisia tehtäviä.

Jäsenistö

Seuran jäsenistö on eri puolilta Suomea, pääosa Kajaanista ja Kainuusta.  Kaksi kertaa vuodessa pidettäviin yhdistyksen kokouksiin jäsenet kutsutaan kirjeitse ja sähköpostitse. Jäsenistöön pidetään yhteyttä ennen kaikkea seuran kotisivujen välityksellä ja kutsukirjeillä sääntömääräisiin kokouksiin.

Jäsenmaksut kerätään kevätkokouskutsun yhteydessä. Syyskokouskutsun yhteydessä muistutetaan maksamattomista jäsenmaksuista.

Seuran jäsenhankintaa tehostetaan tarjoamalla jäsenyyttä Eino Leinosta ja seurasta kiinnostuneille henkilöille.

Juhlat ja tilaisuudet

Eino Leinon päivää eli Suven ja runon ohjelmallista päivää vietetään Eino Leino talolla 6.7.2016, jolloin kukitetaan Leinon patsas ja Leinon vanhempien ja siskojen hautamuistomerkit. Kajaanin Latu toteuttaa Oulujärven Melojien kanssa Leino –melonnan.

Vuonna 2016 tulee kuluneeksi 150 vuotta Eino Leinon kirjailijaveljen Kasimir Leinon syntymästä. Kajaanin kaupunginkirjaston kanssa järjestetään kirjaston alakerrassa Kasimir Leinoa koskeva pienimuotoinen näyttely.

Vuonna 2016 tulee kuluneeksi 100 vuotta kun Eino Leinon Helkavirret sai lopullisen muotonsa eli Helkavirsien toinen osa ilmestyi. Suomen Rahapaja julkaisee juhlavuoden kunniaksi Eino Leinon juhlarahan.  Kasimir Leinon ja Helkavirsien juhlavuosi huomioidaan Eino Leino –talon kirjapäivillä. Seura toteuttaa Kajaanin kaupunginkirjaston kanssa kirjaston aulassa marraskuussa Kasimir Leino -vitriininäyttelyn hänen  syntymänsä juhlavuoden kunniaksi.

Eino Leinon tuotannon ja elämän tekeminen tunnetuksi

Kainuun Eino Leino –seuran www-sivuilla on ollut päivittäin 700-1000 kävijää. Määrä on noussut ajoittain tuhansiin kävijöihin, kun Eino Leinon tuotanto on ollut tiedotusvälineissä esillä. Tämän vuoksi seuran sivuja päivitetään aktiivisesti ja tiedotusta ajankohtaisista asioista parannetaan. Leinoa koskevia kirjoituksia pyritään saamaan painettuun mediaan, erityisesti aikakausilehtiin.  

Tutkitaan mahdollisuuksia Leinon runotuotannon kääntämiseksi englannin kielelle sekä niiden julkaisemista joko kirjana tai netissä.

Seura järjestää Leinoon liittyviä runo- ja laulutilaisuuksia yhteistyökumppaneidensa kanssa. Seura järjestää runokahvilailtoja Eino Leino -talolla. Järjestetään luentoja Eino Leinon tuotannosta ja elämästä.

Valmistetaan Eino Leinon elämästä draamakonsertti kolmivaiheisesti. Ensimmäistä osaa Leino ja kotiseutu esitetään Suomen kotiseutuliiton valtakunnallisessa juhlassa Kajaanissa 2016. Toisella täysmittaisella draamakonsertilla tähdätään Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen. Kolmannella versiolla juhlistetaan Eino Leinon syntymän 140-vuotisjuhlavuotta 2018. Valmistelulle haetaan rahoitusta.

Leino-talo

Eino Leino -talo siirtyi Eino Leino ja Elias Lönnrot seuran yhteisomistukseen 1.11.2010. Talon hoitoa varten valitaan molemmista seuroista kaksi jäsentä talotoimikuntaan. Talossa esitellään monipuolisesti Eino Leinon ja Elias Lönnrotin elämää ja tuotantoa. Seurojen välinen talon hallinta- ja käyttösopimus uusitaan. Leinon ja Lönnrotin kirjojen kokoelmaa kartutetaan. Samoin edistetään talon näkyvyyttä matkailukohteena. Paltaniemen teatterin toimintaa jatketaan.

Seura toimii aktiivisesti Paltaniemi -päivien ja Eino Leino -talon kirjapäivien valmistelussa ja toteuttamisessa.

Seuran jäseniä pyydetään mukaan talkoisiin kuten esittely- ja opastustehtäviin, talon ja sen ympäristön hoitamiseen ja kesäteatterin tarvitsemiin tehtäviin.

Talon Leino- ja Lönnrot-näyttelystä tehdään esittelyvihkonen.  Eino Leino –talolla ja Paltaniemen teatterilla on oma Facebook –sivusto, jota päivitetään tarpeen mukaan.

Leino–taloa ja kesäteatteria markkinoidaan myös Facebook-sivustolla.  

Eino Leino -talolla seura myy Eino Leinoon liittyvää kirjallisuutta sekä seuran tuotteita. Eino Leinoon liittyvän antikvaarisen kirjallisuuden myynti siirretään myös nettiin.

Seura ryhtyy julkaisemaan pienpainanteita, jotka kertovat Leinon tuotannosta ja elämästä.

Muu toiminta

Jatketaan yhteistyötä kainuulaisten kulttuurijärjestöjen kanssa ja osallistutaan kulttuuriprojekteihin, joissa tehdään tunnetuksi Leinon kotiseutua, elämäntyötä tai tuotantoa. Etsitään yhteistyökumppaneita Eino Leinon tuotannon kääntämiseksi vieraille kielille sekä hankitaan Seuran kokoelmiin Leinon tuotannon käännöskokoelmia. Eino Leinosta kerrotaan paikallisessa lehdistössä sekä välitetään aineistoa ja uutisia Nimikkoseurojen sivuille ja medialle.

Seura seuraa aktiivisesti kaupungin kulttuurimäärärahojen myöntämispolitiikkaa ja kulttuuriin tarkoitettujen valtionosuuksien jakoa.

Seura hakee erilaisten tilaisuuksien ja projektien toteuttamiseksi rahastojen ja säätiöiden apurahoja.

Suomen kirjailijoiden nimikkoseurojen kanssa alkanutta yhteistyötä jatketaan olemalla esillä heidän kauttaan kirjamessuilla ja kirjallisissa tapahtumissa sekä osallistumalla nimikkoseuran toimintaan.

Keväällä 2016 järjestetään tutustumismatka Viron kirjailijataloihin ja Viron kirjallisuuteen.

Seuraavassa luetellaan tiedossa olevia kirjatapahtumia:

Pohjois-Suomen kirja- ja seniorimessut syyskuussa, Oulu

Tampereen kirjamessut ja kotimaan matkailumessut

Vammalan vanhan kirjallisuuden päivät, Sastamala

Sysmän kirjapäivät

Turun kansainväliset kirjamessut

Helsingin kirjamessut & viini, ruoka ja hyvä elämä

Harkitaan osallistumista yllä mainituille kirjamessuille joko Suomen kirjailijanimikkoseurojen tai kainuulaisten nimikkoseurojen kanssa. Lisäksi osallistutaan Oulujärven jättiläisten mukana matkailumessuille.

Seuran projektitoimintaan haetaan erillisrahoitusta erikseen tehtävien suunnitelmien mukaan.

Jatketaan Eino Leino –tuotteiden kuten paitojen ja kassien, julkaisujen, Leinon runovideon, kirjanmerkkien, korttien, tulitikkujen, jääkaappimagneettien, runorättien, julisteiden ja exlibristen myyntiä. Samoin jatketaan antikvaarikirjojen hankintaa ja myyntiä. Seura myy Leinoon liittyvää kirjallisuutta, kuten Tarinoita Eino Leinosta ja Kirjaton Eino Leino. Kehitetään uusia myyntituotteita.

Päivitetään seuran jäsentietokantaa siten, että jäseniä voidaan palvella sähköisesti.

Eino Leino –talon toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Yleistä

Kainuun Eino Leino –seura ja Elias Lönnrot –seura ostivat 1.11.2010 Eino Leino –talon Kajaanin kaupungilta. Talon ylläpidosta ovat seurat tehneet hallintasopimuksen. Talon hoidosta vastaa talotoimikunta, jossa molemmista seuroista on kaksi edustajaa. Talolla käytössä olevasta Kajaanin sivistystoimen irtaimistosta on tehty hallintasopimus, joka oikeuttaa käyttämään Kajaanin kaupungille kuuluvaa talon irtaimistoa; se koostuu pääasiassa huonekaluista. Talossa aiemmin vuokralaisena olleen yrityksen omaisuuden seurat ostivat maaliskuussa 2011. Talo on Maa- ja metsäsäätiön vuokratontilla. Vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2024. Kesäteatteritoiminta aloitettiin kesällä 2013.

Kesän  aukiolo

Taloa pidetään auki yleisölle kesällä 2016 sunnuntaisin sekä tiistaista perjantaihin 8.6.-14.8. Lauantait on varattu yksityistilaisuuksia varten. Vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu on 2 euroa, ryhmiltä peritään 2 euroa henkilöltä.

Kahvilan ja myymälän sekä ulkoalueiden hoitoon palkataan henkilökuntaa palkkatuella, jos tukea on satavilla.  Pyritään järjestämään matkailuopastusta ja sitä varten kesän talkoolaisille järjestetään info ennen kesätoimintaa.  Kahvion hoitamisessa ja ulkoalueiden hoitamisessa tehdään myös talkootyötä. Tapahtumien, kesäteatterin ja ryhmävierailujen yhteydessä turvaudutaan myös talkoolaisiin.

Seuran jäsenet ja talon ystävät osallistuvat siivous- ja kunnostustalkoihin keväällä ja syksyllä sekä tarvittaessa muunakin aikana.

Talolla järjestetään mm.

  • Eino Leino -hiihto yhteistyössä kyläyhdistyksen, Kajaanin ladun sekä Paltamon ja Kajaanin liikuntatoimen kanssa su 13.3.2015
  • Runokahvilaillat kesäaikana joka torstai yhteistyössä mm. Kainuun Eino Leino -seuran ja Kainuun lausujien kanssa (kesäteatterin ulkopuolella)
  • Paltaniemen teatterin kesäteatteriesitykset yhteistyössä kaupunginteatterin kanssa 5.-26.7.2016
  • Tanssikurssit kesäaikana yhteistyössä Casamban kanssa (kesäteatterin jälkeen)
  • Eino Leinon syntymäpäiväjuhlat 6.7.2016. Leinon syntymäpäivänä Oulujärven melojat toteuttavat Paltaselällä Leino –melonnan.
  • Paltaniemi –päivät ja Eino Leino –talon kirjapäivät 16.-17.7.2016
  • Leino–viikko12.-15.7.2015 (Leino-esitelmät)
  • joulumyyjäiset joulukuussa

Kesäksi otetaan lampaita laitumelle ja talon ranta-alueelle vesakoitumisen estämiseksi.

Talon näyttelyt

Talossa on Lönnrot- ja Leino-kirjojen näyttelyt sekä Lönnrot kirjasto. Lönnrot – ja Leino-näyttelystä tehdään opaskirjanen. Pihapiirissä on Leinon lapsuuteen liittyvä runorata.

Lystinurmelle järjestetään kesällä kaksi kuva- tai valokuvataidenäyttelyä.  Jouluksi pystytetään Lystinurmelle Jouluseimi -näyttely.  Näyttelyjä ja taloa esitellään myös sähköisin välinein. 

Lystinurmelle on sijoitettu Oulujärven alueen kartta. Päärakennuksessa jaetaan erityisesti Kajaanin ja Oulujärven alueen matkailuesitteitä.

Muu toiminta ja tapahtumat

Talvella talolla järjestetään kursseja ja kulttuuritilaisuuksia mahdollisuuksien mukaan.

Osallistutaan Matkailumessuille tammikuussa ja kotimaan matkamessuille Tampereelle yhteistyössä Oulujärven jättiläisten kanssa.

Haetaan rahoitusta pienimuotoinen huoneteatterin luomiseksi.

Talon vuokraaminen

Taloa vuokrataan mm. hääjuhliin, muisto- ja kastetilaisuuksiin, ylioppilasjuhliin, syntymäpäivän viettoon, kokouksiin sekä suku- ja koulutapaamisiin.

Hinnoista ja vuokrausehdoista päätetään talotoimikunnassa, mutta talon vuokrausta hoitavalle työntekijälle jätetään tapauskohtaista harkintavaltaa.

Yhteistyö

Yhteistyötä tehdään Kainuun kirjailijoiden, Kainuun lausujien, tanssiseura Casamban, Kajaanin kuvataitelijoiden ja Kajaanin kaupungin teatterin kanssa sekä mahdollisten projektien kanssa.

Matkailun kehittämiseksi läheisempiä yhteistyökumppaneita ovat Paltaniemen kyläyhdistys, Paltaniemen kotiseutuyhdistys, Kajaanin matkailuoppaat, Kajaanin matkailuinfo, Oulujärven jättiläiset, Kaukametsä ja Kajaanin Runoviikko sekä hotellit ja ravintolat, matkanjärjestäjät, Oulujärven matkailuyrittäjät sekä media. Talon kehittämisessä tärkeitä yhteistyötahoja ovat Kainuun Liitto, Ely-keskus, Opetusministeriö, säätiöt ja rahastot sekä yhdistykset ja yksittäiset lahjoittajat.

Harkitaan kummiverkoston luomista asiantuntemuksen lisäämiseksi, talkooväen saamiseksi ja ohjelmapalveluiden ideoimiseksi.

Talon kunnossapito

Nurmikko leikataan viikoittain. Tulevia suurempia investointeja ovat ladon laajentaminen kesäteatteria varten, kesäteatterin kulissien muuttaminen esitettävää näytelmää varten, Lystinurmi–ladon katon uusiminen, päärakennuksen katon tervaus. Talon korjattavista kohteista pidetään listaa ja suunnitelmaa toteutetaan käytettävissä olevan työvoiman ja rahatilanteen mukaan.

Tontin ranta-alueen vesakoitumista estetään lampaiden laiduntamisella ja säännöllisellä raivaamisella.

Talvella piha-alueen lumityöt teetetään urakoitsijalla. Silloin kun talolla ei ole tilaisuuksia, säädetään säästösyistä lämpöpumpun tuottama lämpö minimiin.

Talon viestintä

Talon tapahtumista tiedotetaan aktiivisesti paikallisissa ja valtakunnallisissa tiedotusvälineissä. Talotoimikunta päättää messuihin ja muihin tapahtumiin osallistumisesta, joissa markkinoidaan taloa matkailukohteena. Kevään 2016 aikana taloa esitellään aktiivisesti suomalaisille aikakausilehdille. Talviaikana taloa markkinoidaan Facebookissa perhetilaisuuksien pitopaikkana, kesäaikana taloa matkailukohteena ja kesäteatterin näytöksiä.    

Talolla ja Paltaniemen teatterilla on Facebook -sivusto, jota päivitetään ajankohtaisilla viesteillä ja kuvamateriaalilla. Talolla on Facebook -ystäviä 1128 ja Paltaniemen teatterilla 486.

Talon www-sivujen osoite on www.einoleinotalo.fi. Talon sivuja päivitetään säännöllisesti. Kainuun Eino Leino -seuran ja Elias Lönnrot -seuran kotisivuilla on linkit Eino Leino–talon kotisivulle.

Talon kehittäminen

Talon toimintoja kehitetään talolle laaditun strategian mukaisesti. Ympäristö pidetään kunnossa ja talon tilatarpeita pyritään ratkaisemaan. Lähinnä tarvitaan lisää varasto-, toimisto- ja sosiaalitilaa. Talon omistus siirretään perustettavalle säätiölle. Säätiöimisen tueksi järjestetään lahjoitusvarojen keräys.

Apurahahakemukset

Talotoimikunta etsii aktiivisesti rahoitusta talon ylläpitokuluihin.

Käsittely:

Hyväksytty Kainuun Eino Leino -seuran johtokunnassa 3.11.2016

Kainuun Eino Leino -seuran vuosikokous 29.11.2016