Seuran toimintasuunnitelma 2015
KAINUUN EINO LEINO –SEURA RY.
KAINUUN EINO LEINO –SEURA RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
Seuran tehtävä
Vuosi 2015 on Kainuun Eino Leino -seuran 41. toimintavuosi. Seuran tehtävänä on Eino Leinon kirjallisen elämäntyön vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen sekä Leinoa koskevan tutkimuksen edistäminen.
Seuran tehtävänä on myös seurata paikallista kulttuurityötä sekä tehdä siihen liittyviä aloitteita. Seura ottaa kantaa ajankohtaisiin kulttuuripoliittisiin asioihin sekä kannustaa kansalaisia toimimaan kulttuuriasioiden hyväksi. Seura edistää Kainuun laulu- ja lausuntataiteita ja kirjallisuutta, kirjallisuuden tuntemusta sekä kulttuurimatkailua. Seura ylläpitää ja kehittää yhteistyössä Elias Lönnrot –seuran kanssa Eino Leino –taloa Kajaanin Paltaniemellä. Eino Leino –talo on mukana Kajaanin ja Oulujärven matkailun markkinoinnissa Oulujärven jättiläisten jäsenenä.
Seura kuuluu Suomen nimikkokirjailijoihin (Nimikot, perustettu 2004), joka on alan yhteistyöelin. Seura harjoittaa yhteistyötä kainuulaisten nimikkoseurojen kanssa, joita ovat Isa Asp –seura, Ilmari Kianto –seura, Elias Lönnrot-seura, Veikko Huovinen –seura.
Kokoukset ja johtokunnan työskentely
Seuran vuosikokous pidetään huhtikuun loppuun mennessä ja syyskokous marraskuun loppuun mennessä. Kokousten yhteyteen pyritään saamaan jäsenistöä kiinnostavaa kulttuuriohjelmaa.
Johtokunnan kokouksia pidetään tarvittaessa, noin 5-7 kertaa. Johtokunta jakautuu työryhmiin sekä antaa johtokunnan jäsenille erilaisia tehtäviä. Talkoisiin kutsutaan myös jäsenistöä.
Jäsenistö
Seuran jäsenistö on pääasiassa Kajaanista ja Kainuusta. Kaksi kertaa vuodessa pidettäviin yhdistyksen kokouksiin jäsenet kutsutaan kirjeitse ja sähköpostitse. Jäsenistöön pidetään yhteyttä ennen kaikkea seuran kotisivujen välityksellä ja kutsukirjeillä sääntömääräisiin kokouksiin.
Jäsenmaksut kerätään kevätkokouskutsun yhteydessä. Syyskokouskutsun yhteydessä muistutetaan maksamattomista jäsenmaksuista.
Seuran jäsenhankintaa tehostetaan tekemällä kotisivuille uusi liittymislomake.
Juhlat, tilaisuudet ja Leino-viikko
Seura on järjestämässä kainuulaisten kirjailijanimikkoseurojen kanssa 5.7.2015 yhteistä nimikkoseuratapahtuma Eino Leino -talolla. Eino Leinon päivää eli Suven ja runon ohjelmallista päivää vietetään Eino Leino talolla 6.7.2015, jolloin kukitetaan Leinon patsas ja Leinon vanhempien ja siskojen hautamuistomerkit.
Leinon syntymäpäivän ja Eino Leino –talon kirjapäivien välisenä aikana vietetään ensimmäisen kerran Leino–viikkoa Kajaanin Paltaniemellä, ensi kesänä tosin 5.-12.7.2015. Leino-viikko ajoitetaan siten Kajaanin Runoviikon ja Kuhmon kamarimusiikkijuhlien väliselle ajalle. Viikon aikana järjestetään ohjelmaa, joka liittyy kirjallisuuteen ja musiikkiin. Muita aiheita ovat keskustelut ja tutustumiskäynnit. Leino–viikosta tehdään perinne, mikäli saadut kokemukset antavat siihen aihetta.
Eino Leinon tuotannon ja elämän tekeminen tunnetuksi
Kainuun Eino Leino –seuran www-sivuilla on ollut päivittäin 400-600 kävijää. Määrä on noussut ajoittain tuhansiin kävijöihin, kun Eino Leinon tuotanto on ollut tiedotusvälineissä esillä. Eino Leinon syntymäpäivänä sivuilla kävi vuonna 2014 noin 38 000 kävijää. Tämän vuoksi seuran sivuja päivitetään aktiivisesti ja tiedotusta ajankohtaisista asioista parannetaan. Leinoa koskevia kirjoituksia pyritään saamaan painettuun mediaan, erityisesti aikakausilehtiin.
Tutkitaan mahdollisuuksia Leinon runotuotannon kääntämiseksi englannin kielelle sekä niiden julkaisemista joko kirjana tai netissä.
Seura järjestää Leinoon liittyviä runo- ja laulutilaisuuksia yhteistyökumppaneidensa kanssa. Seura järjestää runokahvilailtoja Eino Leino –talolla. Järjestetään luentoja Eino Leinon tuotannosta ja elämästä.
Leino-talo
Eino Leino -talo siirtyi Eino Leino ja Elias Lönnrot seuran yhteisomistukseen 1.11.2010. Talon hoitoa varten valitaan molemmista seuroista kaksi jäsentä talotoimikuntaan. Talossa esitellään monipuolisesti Eino Leinon ja Elias Lönnrotin elämää ja tuotantoa. Seurojen välinen talon hallinta- ja käyttösopimus uusitaan. Leinon ja Lönnrotin kirjojen kokoelmaa kartutetaan. Samoin edistetään talon näkyvyyttä matkailukohteena. Paltaniemen teatterin toimintaa jatketaan.
Seura toimii aktiivisesti Paltaniemi -päivien ja Eino Leino -talon kirjapäivien valmistelussa ja toteuttamisessa.
Seuran jäseniä pyydetään mukaan talkoisiin kuten esittely- ja opastustehtäviin, talon ja sen ympäristön hoitamiseen ja kesäteatterin tarvitsemiin tehtäviin.
Talon Leino- ja Lönnrot-näyttelystä tehdään esittelyvihkonen. Eino Leino –talolla ja Paltaniemen teatterilla on oma Facebook –sivusto, jota päivitetään tarpeen mukaan.
Eino Leino -talolla seura myy Eino Leinoon liittyvää kirjallisuutta sekä seuran tuotteita. Eino Leinoon liittyvän antikvaarisen kirjallisuuden myynti siirretään myös nettiin.
Seura ryhtyy julkaisemaan pienpainanteita, jotka kertovat Leinon tuotannosta ja elämästä.
Muu toiminta
Jatketaan yhteistyötä kainuulaisten kulttuurijärjestöjen kanssa ja osallistutaan kulttuuriprojekteihin, joissa tehdään tunnetuksi Leinon kotiseutua, elämäntyötä tai tuotantoa. Etsitään yhteistyökumppaneita Eino Leinon tuotannon kääntämiseksi vieraille kielille sekä hankitaan Seuran kokoelmiin Leinon tuotannon käännöskokoelmia. Eino Leinosta kerrotaan paikallisessa lehdistössä sekä välitetään aineistoa ja uutisia Nimikkoseurojen sivuille ja medialle.
Seura seuraa aktiivisesti kaupungin kulttuurimäärärahojen myöntämispolitiikkaa ja kulttuuriin tarkoitettujen valtionosuuksien jakoa.
Seura hakee erilaisten tilaisuuksien ja projektien toteuttamiseksi rahastojen ja säätiöiden apurahoja.
Suomen kirjailijoiden nimikkoseurojen kanssa alkanutta yhteistyötä jatketaan olemalla esillä heidän kauttaan kirjamessuilla ja kirjallisissa tapahtumissa sekä osallistumalla nimikkoseuran toimintaan.
Seuraavassa luetellaan tiedossa olevia kirjatapahtumia:
Pohjois-Suomen kirjamessut, Oulu
Tampereen kirjamessut ja kotimaan matkailumessut 17.–19.4.2015
Vammalan vanhan kirjallisuuden päivät, Sastamala 27.-28.6.2015
Sysmän kirjapäivät 3.-4.7.2015
Turun kansainväliset kirjamessut 2.-4.10. 2015.
Helsingin kirjamessut & viini, ruoka ja hyvä elämä 23.-25.10. 2015
Harkitaan osallistumista yllä mainituille kirjamessuille joko Suomen kirjailijanimikkoseurojen tai kainuulaisten nimikkoseurojen kanssa. Lisäksi osallistutaan Oulujärven jättiläisten mukana matkailumessuille.
Seuran projektitoimintaan haetaan erillisrahoitusta erikseen tehtävien suunnitelmien mukaan.
Jatketaan Eino Leino –tuotteiden kuten paitojen ja kassien, julkaisujen, Leinon runovideon, kirjanmerkkien, korttien, tulitikkujen, jääkaappimagneettien, runorättien, julisteiden ja exlibristen myyntiä. Samoin jatketaan antikvaarikirjojen hankintaa ja myyntiä. Seura myy Leinoon liittyvää kirjallisuutta, kuten Tarinoita Eino Leinosta ja Kirjaton Eino Leino. Kehitetään uusia myyntituotteita.
Päivitetään seuran jäsentietokantaa siten, että jäseniä voidaan palvella sähköisesti.
Eino Leino –talon toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Yleistä
Kainuun Eino Leino –seura ja Elias Lönnrot –seura ostivat 1.11.2010 Eino Leino –talon Kajaanin kaupungilta. Talon ylläpidosta ovat seurat tehneet hallintasopimuksen. Talon hoidosta vastaa talotoimikunta, jossa molemmista seuroista on kaksi edustajaa. Talolla käytössä olevasta Kajaanin sivistystoimen irtaimistosta on tehty hallintasopimus, joka oikeuttaa käyttämään Kajaanin kaupungille kuuluvaa talon irtaimistoa; se koostuu pääasiassa huonekaluista. Talossa aiemmin vuokralaisena olleen yrityksen omaisuuden seurat ostivat maaliskuussa 2011. Talo on Maa- ja metsäsäätiön vuokratontilla. Vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2024. Kesäteatteritoiminta aloitettiin kesällä 2013.
Kesän aukiolo
Taloa pidetään auki yleisölle kesällä 2015 sunnuntaista perjantaihin talotoimikunnan tarkemmin määrittelemänä aikana. Lauantait on varattu yksityistilaisuuksia varten. Vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu on 2 euroa, ryhmiltä peritään 2 euroa henkilöltä.
Kahvilan ja myymälän sekä ulkoalueiden hoitoon palkataan henkilökuntaa palkkatuella. Pyritään järjestämään matkailuopastusta. Tapahtumien, kesäteatterin ja ryhmävierailujen yhteydessä turvaudutaan myös talkoolaisiin.
Seuran jäsenet osallistuvat siivous- ja kunnostustalkoihin keväällä ja syksyllä sekä tarvittaessa muunakin aikana.
Talolla järjestetään mm.
- Eino Leino -hiihto yhteistyössä kyläyhdistyksen, Kajaanin ladun sekä Paltamon ja Kajaanin liikuntatoimen kanssa
- Elias Lönnrot -kävely ja perhepyöräilypäivä Paltaniemelle toukokuussa. Tapahtuman toteuttaa Elias Lönnrot -seura yhteistyössä Kajaanin Ladun kanssa.
- Runokahvilaillat kesäaikana joka torstai yhteistyössä mm. Kainuun Eino Leino -seuran ja Kainuun lausujien kanssa
- Tanssikurssit kesäaikana yhteistyössä Casamban kanssa
- Eino Leinon syntymäpäiväjuhlat 6.7.2015
- Paltaniemi –päivät ja Eino Leino –talon kirjapäivät 11.-12.7.2015
- Leino–viikko 5.-12.7.2015
- kesäteatteritoimintaa yhteistyössä Kajaanin kaupunginteatterin kanssa
- joulumyyjäiset joulukuussa
Kesäksi otetaan lampaita laitumelle ja talon ranta-alueelle vesakoitumisen estämiseksi. Hankkeesta on viisivuotinen sopimus ELY-keskuksen kanssa.
Talon näyttelyt
Talossa on Lönnrot- ja Leino-kirjojen näyttelyt sekä Lönnrot kirjasto. Lönnrot – ja Leino-näyttelystä tehdään opaskirjanen. Pihapiirissä on Leinon lapsuuteen liittyvä runorata.
Lystinurmelle järjestetään kesällä kaksi kuvataidenäyttelyä. Jouluksi pystytetään Lystinurmelle Jouluseimi -näyttely. Näyttelyjä ja taloa esitellään myös sähköisin välinein.
Lystinurmelle on sijoitettu Oulujärven alueen kartta. Päärakennuksessa jaetaan erityisesti Kajaanin ja Oulujärven alueen matkailuesitteitä.
Muu toiminta ja tapahtumat
Talvella talolla järjestetään kursseja ja kulttuuritilaisuuksia mahdollisuuksien mukaan.
Osallistutaan Matkailumessuille tammikuussa ja kotimaan matkamessuille Tampereelle yhteistyössä Oulujärven jättiläisten kanssa.
Tutkitaan mahdollisuuksia luoda pienimuotoinen huoneteatteri.
Talon vuokraaminen
Taloa vuokrataan mm. hääjuhliin, muisto- ja kastetilaisuuksiin, ylioppilasjuhliin, syntymäpäivän viettoon, kokouksiin sekä suku- ja koulutapaamisiin.
Hinnoista ja vuokrausehdoista päätetään talotoimikunnassa, mutta talon vuokrausta hoitavalle työntekijälle jätetään tapauskohtaista harkintavaltaa.
Yhteistyö
Yhteistyötä tehdään Kainuun kirjailijoiden, Kainuun lausujien, tanssiseura Casamban, Kajaanin kuvataitelijoiden ja Kajaanin kaupungin teatterin kanssa sekä mahdollisten projektien kanssa.
Matkailun kehittämiseksi läheisempiä yhteistyökumppaneita ovat Paltaniemen kyläyhdistys, Paltaniemen kotiseutuyhdistys, Kajaanin matkailuoppaat, Kajaanin matkailuinfo, Oulujärven jättiläiset, Kaukametsä ja Kajaanin Runoviikko sekä hotellit ja ravintolat, matkanjärjestäjät, Oulujärven matkailuyrittäjät sekä media. Talon kehittämisessä tärkeitä yhteistyötahoja ovat Kainuun Liitto, Ely-keskus, Opetusministeriö, säätiöt ja rahastot sekä yhdistykset ja yksittäiset lahjoittajat.
Harkitaan kummiverkoston luomista asiantuntemuksen lisäämiseksi, talkooväen saamiseksi ja ohjelmapalveluiden ideoimiseksi.
Talon kunnossapito
Kiinteistön ja kaluston joitakin kunnossapitotöitä tekee kesällä palkkatuella oleva henkilö. Nurmikko leikataan viikoittain. Tulevia suurempia investointeja ovat kesäteatterin kulissien muuttaminen esitettävää näytelmää varten, Lystinurmi–ladon katon uusiminen, päärakennuksen katon tervaus ja varastotilan rakentaminen tontille. Talon korjattavista kohteista pidetään listaa ja suunnitelmaa toteutetaan käytettävissä olevan työvoiman ja rahatilanteen mukaan.
Tontin ja ranta-alueen vesakoitumista estetään lampaiden laiduntamisella ja säännöllisellä raivaamisella.
Talvella piha-alueen lumityöt teetetään urakoitsijalla. Silloin kun talolla ei ole tilaisuuksia, säädetään säästösyistä lämpöpumpun tuottama lämpö minimiin.
Talon viestintä
Talon tapahtumista tiedotetaan aktiivisesti paikallisissa ja valtakunnallisissa tiedotusvälineissä. Talotoimikunta päättää messuihin ja muihin tapahtumiin osallistumisesta, joissa markkinoidaan taloa matkailukohteena. Kevään 2015 aikana taloa esitellään aktiivisesti suomalaisille aikakausilehdille. Talviaikana taloa markkinoidaan paikallislehdissä perhetilaisuuksien pitopaikkana.
Talolla ja Paltaniemen teatterilla on Facebook -sivusto, jota päivitetään ajankohtaisilla viesteillä ja kuvamateriaalilla. Talon Facebook -ystäviä on 884 ja Paltaniemen teatterilla 325.
Talon www-sivujen osoite on www.einoleinotalo.fi. Talon sivuja päivitetään säännöllisesti. Kainuun Eino Leino –seuran ja Elias Lönnrot –seuran kotisivuilla on linkit Eino Leino–talon kotisivulle.
Talon kehittäminen
Talon toimintoja kehitetään talolle laaditun strategian mukaisesti. Ympäristö pidetään kunnossa ja talon tilavaatimuksia pyritään ratkaisemaan. Lähinnä tarvitaan lisää varasto-, toimisto- ja sosiaalitilaa. Selvitetään talon omistuksen siirtäminen säätiömuotoiseen omistukseen tulevaisuudessa.
Apurahahakemukset
Talotoimikunta etsii aktiivisesti rahoitusta talon ylläpitokuluihin.
Käsittely:
Hyväksytty Kainuun Eino Leino -seuran johtokunnassa 27.10.2014
Kainuun Eino Leino -seuran vuosikokous 26.11.2014