Seuran toimintakertomus 2017

KAINUUN EINO LEINO -SEURA ry:n toimintakertomus 2017

1. Yleistä

Kulunut vuosi oli Seuran 43. toimintavuosi. Seura teki tunnetuksi kirjailija Eino Leinoa, hänen tuotantoaan ja elämäntyötään Leino-talon toiminnalla, luennoilla, erilaisissa kulttuuritilaisuuksissa, messuilla, lehdistön välityksellä, seuran kotisivujen avulla ja myymällä kulttuurituotteita. Seura hoiti Eino Leino talo -säätiön kanssa tehdyn yhteistoimintasopimuksen mukaisesti Eino Leino -talon kahvilaa, kesäteatteria ja tapahtumia. Sopimus ulottuu vuoden 2019 loppuun.

2. Jäsenistö

Seuran jäsenmäärä oli vuoden 2017 lopussa 170 henkeä. Kaikki eivät kuitenkaan ole maksavia jäseniä, vaan osa on unohtanut maksaa jäsenmaksunsa. Jäsenmaksuja on karhuttu syksyllä niiltä, jotka unohtivat keväällä maksaa jäsenmaksunsa. Maksavia jäseniä oli 87. Seuraan liittyi kolme uutta jäsentä. Kunniajäseniä seurassa oli 10.

3. Talous

Seuran talous käy ilmi erillisestä tuloslaskelmasta ja taseesta. Kainuun Liiton kautta saatiin 750 € Suomi 100 juhlavuoteen tuotettuun Eino Leino ja Suomen luominen musiikkidraamaan. Kajaanin kaupungin sivistystoimi avusti 1400 eurolla Paltaniemen teatteria. Suomen kulttuurirahaston Kainuun Rahasto ja WSOYn kirjallisuussäätiö tukivat apurahoilla Leinon 140-vuotisjuhlavuoden toimintaa. Apurahat käytetään 2018 juhlavuoden toimintaan. Nuoret muusikot järjestivät Eino Leino -talon ylläpitämiseksi tukikonsertin Oodi Paltaniemelle.Vuoden taloudellinen tulos on positiivinen, johtokunta esittää vuoden tuloksen euroa siirrettäväksi voitto/tappiotilille. Positiiviseen tulokseen on vaikuttanut runsas talkootoiminta Leino -talon toiminnan järjestämisessä sekä kesäteatteritoiminnan onnistuminen.

4. Hallinto

4.1. Johtokunta

Seuran puheenjohtajana on toiminut Esko Piippo, varapuheenjohtajana Hannu Remes ja sihteerinä Helvi Leppäniemi. Muina johtokunnan jäseninä ovat toimineet Jouko Siivola, Stiina Rytivaara, Aarno von Bell, Sisko Tamminen, Riitta Auer, Riitta Lappalainen-Lehto, Simo S. Soininen ja Veikko Piipponen. Jäsenasioiden hoitajana on toiminut Simo Soininen.Taloudenhoitoa toteutti Tili- ja kiinteistötoimisto Korhonen, jossa tilejä on hoitanut Mirva Määttä-Huotari.

Johtokunta kokoontui vuoden aikana kahdeksan (8) kertaa: 15.12.2016, 24.1., 2.3.,30.3., 17.5.,21.8.,  18.9.,24.10.2017. Johtokunnan pöytäkirjaan kertyi vuoden aikana 94 pykälää.

Johtokuntaa on toimintavuoden aikana työllistänyt Eino Leino -talon talon ylläpito, taloon liittyvä talkootoiminta ja talonkehittämistehtävät. Eino Leino -seuran ja Leino -talon taloudellinen tilanne on ollut kohtuullinen.

Seuran johtokunnan ja jäsenet ovat jakaneet työtehtäviä vuoden aikana. Eino Leino -talo säätiöitiin Eino Leino talon -säätiöksi sr vuoden 2016 lopussa. Säätiöön tulivat seuran lisäksi Elias Lönnrot –seura ja Paltamon kunta.

4.2. Yleiset kokoukset

Seuran vuosikokous pidettiin sunnuntaina 23.4.2017 Raatihuoneella. Läsnä oli 20 jäsentä.Kokouksen aluksi vietettiin yhteislauluhetki Leinon laulujen parissa Terho Lämsän toimiessa hanurilla säestäjänä.

Kokouksessa hyväksyttiin toimintakertomus ja vahvistettiin vuoden 2016 tilinpäätös ja myönnettiin johtokunnalle vastuuvapaus.  Puheenjohtajana toimi Raimo Reinikainenja sihteerinä Simo S. Soininen.

Kainuun Eino Leino -seuran syyskokous pidettiin Kajaanin Raatihuoneessa sunnuntaina 26.11.2017. Kokouksen puheenjohtajana toimi Terttu Kvist ja sihteerinä Helvi Leppäniemi. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat, kuten ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.  Seuran puheenjohtajaksi valittiin edelleen Esko Piippo.  Johtokunnan jäseniksi valittiin Hannu Remes, Helvi Leppäniemi, Simo Soininen, Aarno von Bell, Veikko Piipponen, Stina Rytivaara, Sisko Tamminen,  Riitta Auer sekä uusina Rita Kärnä ja Helena Föhr. Toiminnantarkastajaksi valittiin Rauli Johansson ja varalle Kaija Marin. Seuran vuotuiseksi jäsenmaksuksi määrättiin 20 €, yhteisöjäsenmaksuksi 50 € ja kannatusjäsenmaksuksi. Syysvuosikokouksessa hyväksyttiin seuran ja Eino Leino -talon toimintasuunnitelma ja talousarvio. Seuran jäsenmaksuksi määrättiin 20 €, yhteisöjäsenmaksuksi 50 € ja kannatusjäsenmaksuksi 100 €.

5. Tilaisuudet ja osallistumiset

Vuoden 2017 aikana Seura oli mukana seuraavien tilaisuuksien järjestämisessä, avustamisessa tai järjesti ne itse.

5.1. Eino Leinon syntymäpäivä

Vuosikymmeniä jatkunut perinne Eino Leino -iltamien pitämisestä Eino Leinon syntymäpäivänä Runoviikon yhteydessä Kaukametsässä katkesi v. 2013 Runoviikon ohjelmajohtajan otettua iltamien ajankohdan Runoviikon käyttöön. Sen vuoksi syntymäpäiviä on sen jälkeen pidetty Eino Leino -talolla.

Syntymäpäivänä seura kukitti Leinon patsaan ja Leinon vanhempien haudan.

Eino Leinon syntymäpäivänä järjestettiin Eino Leino -talolla Suomen 100-vuotisjuhliin liittyvä pj. Esko Piipon kirjoittaman kirjan ”Eino Leino ja isänmaa” julkistustilaisuus. Esko Piippo puhui Eino Leinon isänmaallisuuden kehityksestä ja Leinon suhteesta isänmaahan monien murrosvuosienaikana. Eija Airo-Karttunen (laulu) ja Kyösti Karttunen (kitara) esiintyivät tilaisuudessa. Erkki Kauhanen piti samassa tilaisuudessa konsertin pohjautuen julkistettuun levyyn ”Eino Leinon jalanjäljillä”. Erkki Kauhasen konsertti järjestettiin yhteistyössä Paltamon kunnan kanssa. Tilaisuudessa tehtiin kuvauksia Eino Leino -dokumenttifilmiä varten.

5.2. Runokahvilat ja Oodi Paltaniemelle

Seura järjesti yhteistyössä Kainuun Lausujien ja muiden yhteistyökumppanien kanssa Runokahviloita. Runokahvilailtoja pidettiin kesäteatterikauden ulkopuolella torstaisin Eino Leino -talolla seuraavasti:

8.6. Kesäkauden avaus, Vuoden puhujan julkistaminen (Kainuun lausujien kanssa)

3.8. teemalla Yhdessä ja Välittäen: Suomen maakuntakirjailijoiden pj. Kari Tahvanainen esitteli tuotantoaan ja Kainuun kirjailijat lausuivat runojaan

10.8. Runokahvilassa Kainuun Lausujat

17.8. Runokahvilassa Kainuun kansanpelimannit

 

Oodi Paltaniemelle -konsertin järjestivät Lystinurmella 14.7. nuoret musiikintaitajatesiintyjien kokoajana Satutuuli Karhu. Konsertti kokosi Lystinurmen täyteen. Konsertissa esiintyi myös Maco Oey. Konsertti oli nuorten musiikintaitajien tuki Eino Leino -talon toiminnalle.

Runokahviloiden lipunmyynnistä ja järjestelyistä vastasivat johtokunnan jäsenet kukin vuorollaan.

5.3. Unelmien maa - Eino Leino ja Suomen luominen

Kainuun Eino Leino -seura tuotti vuonna 2016 musiikkidraaman Laulavia latvoja – syviä juuria, Eino Leino ja kotiseutu.

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoteen seura tuotti kirjailija Seppo Kämäräisen käsikirjoittaman musiikkidraaman Unelmien maa – Eino Leino ja Suomen luominen. Esitykseen musiikin sävelsi Risto Vähäsarja Eino Leinon runoihin. Runoista useita sai ensimmäisen sävelasunsa.  Draamallisesta ohjauksesta vastasi Anne Ballini. Asiantuntijana työssä oli mukana Esko Piippo. Musiikkidraamaa esitettiin Eino Leino -talon kirjapäivillä Leino -talolla (16.8.), Vaalan Veneheitossa ( 23.7.), Sotkamossa (30.8.), Paltamossa (6.8)  ja Kuhmossa (17.9.). Esitys sai hyvän vastaanoton.  Esityksen näki noin 1100 henkeä. Esityksissä kertojana toimi Seppo Kämäräinen, säestäjinä Risto Vähäsarja sekä laulajina ja rooleissa Sisko Haataja, Eija-Riitta Airo-Karttunen, Martti Niskanen ja Juha Vähäsarja. Esitys videoitiin Kuhmo –talossa ja tarjottiin Leino –dokumenttielokuvantekijöille.

Keskitalvelle suunniteltiin Panleinon ja Unelmien maa-ryhmän yhteiskonserttia Kajaanin kaupunginteatterille. Konsertti peruttiin heikon ennakkomyynnin vuoksi.

5.4. Osallistuminen eri tilaisuuksiin ja valmistelutyöryhmiin

Seuran puheenjohtaja on osallistunut eri tilaisuuksiin vuoden aikana:

19.-22.1. Matkamessuille Oulujärven jättiläisten kautta

20.4. WSOY:n järjestämään prof. Panu Rajalan Virvatuli -teoksen julkistustilaisuuteen

7.5.  Kainuun Rahaston vuosijuhlaan

27.5.2017 puheenjohtaja osallistui Suomen kirjailijanimikkoseurojen vuosikokoukseen Vähäkyrössä (Sillanpää-seura).

Puheenjohtaja on osallistunut:

- Paltaniemi –päivien ja Eino Leino –talon kirjapäivien yhteisvalmisteluryhmään

- Kajaanin Linnanvirtaneuvostoon

 

Varapuheenjohtaja Hannu Remes osallistui seuran edustajana Oulujärven jättiläisten vuosikokoukseen 27.2.2017

6. Toiminta Eino Leino -talolla

Talon ylläpidosta vastaa Eino Leino talon -säätiö sr, joka merkittiin säätiörekisteriin 9.1.2017. Säätiön hallitukseen Kainuun Eino Leino -seura nimesi Esko Piipon ja Terttu Kvistin, Elias Lönnrot -seura Lasse Lyytikäisen ja Taina Surma-ahon. Paltamon kunnan edustajana säätiön hallituksessa on toiminut Pirjo Nuottimäki 23.10.2017 saakka. Paltamon kunnanhallitus nimesi uudeksi edustajaksi Päivi Soldatkinin. Säätiön perustamistahojen ulkopuolelta hallituksen jäseneksi kutsuttiin Seppo Rytivaara. Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Esko Piippo, varapuheenjohtajana Seppo Rytivaara ja sihteerinä Terttu Kvist.

Toimikauden alussa säätiö ja Kainuun Eino Leino -seura tekivät toimintasopimuksen, jolla talon kesäkahvilatoiminta ja erilaisten tilaisuuksien toimintaoikeudet talolla myönnettiin Kainuun Eino Leino –seuralle vuoden 2019 loppuun sovittua vuokraa vastaan. Toimintasopimuksen mukaan seura myy talolta myös säätiön tuotteita. Vuokraukseen liittyvää siivoustoimintaa on hoitanut talolla Eino Leino -seura. Toimintasopimuksessa on sovittu myös muut vuokrausehdot.

Talon kesäaikaiseen toimintaan haettiin henkilöä palkkatuella. Työvoimatoimisto osoitti kahvilanhoitajaksi Marketta Mäkeläisen. Taloa pidettiin auki 7.6.-13.8. välisen ajan. Talo oli auki ti-pe ja su klo 12-16. Aukioloaika oli teatteri-iltoina tietysti pidempään sekä tanssi-iltoina Casamban toimesta. Kahvilan pyörittämiseen, kesäteatterin kahvilan hoitoon, teatterin lipunmyyntiin, liikenneohjaukseen osallistui myös runsaasti talkoolaisia. Kahvilatyöntekijän ohjaamisesta, tavaratilauksesta ym. esimiestehtävistä vastasi pääosin seuran sihteeri Helvi Leppäniemi ja tavarakuljetuksesta puheenjohtaja Esko Piippo. Yhden viikon esimiestehtäviä hoiti Terttu Kvist.

Kevään haravointitalkoot ja talon kesäkuntoon laitto pidettiin Eino Leino -talolla 30.5.2017.

Taloa on vuokrattu perhejuhliin ja erilaisiin tilaisuuksiin. Tanssiseura Casamba järjesti tanssikurssit ja samalla kuusi tanssi-iltaa alkaen 31.7.-2.8. ja 7.-9.8. Jokatalvinen Leino-hiihto Paltamon ja Paltaniemen välillä pidettiin 11.3.2017. Eino Leino -talolla tarjottiin hiihtäjille keittoa ja kahvia. Jouluseimi–näyttelyä ei järjestetty Lystinurmella rakennustyön vuoksi.

 

Joulumyyjäiset järjestettiin Leino-talolla perinteisesti 16.-17.12.  samaan aikaan Lanterin puodin ja kyläyhdistyksen kanssa. Kaikki myyntipaikat olivat täynnä ja väkeä kävi runsaasti. Talon hyväksi järjestetyt arpajaiset onnistuivat hyvin. Pääpalkintona oli Veikko Piipposen lahjoittama öljymaalaus. Kahvio ja kuusien myynti hoidettiin talkoolaisten avulla. Koti-Kajaani teki Leino-talon myyjäisistä ansiokkaan jutun. Muiden toimijoiden kanssa pohdittiin ensi vuoden myyjäisten aukioloaikoja myyjien toiveiden mukaisesti. Myyjäiset organisoi Helvi Leppäniemi.

 

Syksyllä Eino Leino talon -säätiö aloitti Oulujärvi Leaderin tuella Lystinurmi -ladon laajennuksen, jolla saadaan kesäteatterilaisille oleskelu- ja varastointitilaa. Seura tuki rakentamista.

6.2. Paltaniemen teatteri

Paltaniemen teatteri toimi viidettä kesää. Teatterin näytelmän kokoontumiset aloitettiin maaliskuussa. Ohjaaja Anne Ballini teki dramatisoinnin ja ohjauksen näytelmään Onnen maa. Näyttämö järjesteltiin talkootyöllä Veikko Piipposen johdolla. Näytelmän julisteen teki Riitta Raunio. Näytelmää harjoiteltiin kevättalvella Sammonkatu 2:ssa, Keskuskoululla ja alkukesästä Eino Leino -talolla. Yhden näyttelijän sairastuminen harjoitusten loppuvaiheessa, aiheutti näyttelijäkokoonpanossa erityisjärjestelyjä. Onnen maan ensi-ilta pidettiin sunnuntaina 9.7. Teatteri antoi 14 näytöstä, joissa kävi noin 1700 katsojaa. Näytäntökauden aikana yksi näytös jouduttiin perumaan sateen vuoksi.  Näytelmä sai hyvän palautteen. Katsomo vuokrattiin Kajaanin kaupungilta. Aarno von Bell ja Sisko Tamminen möivät käsiohjelmaan mainostilaa. Talkoolaiset hoitivat teatterikahviota, lipunmyyntiä ja liikenneohjausta. Teatterin mainontaa hoidettiin facebookissa ja Koti-Kajaanissa julkaistuin ilmoituksin.Teatterin näyttelijöille, musiikin hoitajalle ja julisteen tekijälle myönnettiin pienet stipendit. Teatterilaisille järjestettiin illanistujaiset ensi-illan jälkeen, näytäntökauden päätteeksi sekä myöhemmin syksyllä saunailta Rantalassa. Yhteyshenkilönä johtokunnan ja teatterilaisten välillä on toiminut puheenjohtaja.

6.3. Näyttelyt

 

Talon Eino Leino ja Elias Lönnrot -valokuvanäyttelyihin valmistettiin erilliset valokuvien tekstiopasteet, joiden avulla talon vierailija voi omatoimisesti tutustua valokuvanäyttelyihin. Näyttelyjen opastustekstien kielivalikoimaa on pyritty laajentamaan. Kuluvana vuonna valmistui saksankielinen opastus, jonka toimitti Soili Meyer. Tekstien tarkastuksesta on huolehtinut Hannu Remes.

 

Lystinurmella oli kesän aikana kaksi näyttelyä. Ensimmäiseksi järjestettiin 8.6.-11.7.2017 paltaniemeläisen Miska Puumalan valokuvanäyttely. 12.7.-13.8. oli esillä Ritva Immosen akryylimaalauksia teemalla ”Värien leikkiä Lystinurmella”.

6.4. Eino Leino -talon seitsemännet kirjapäivät

Seitsemännet Paltaniemi -päivät ja Eino Leino -talon kirjapäivät pidettiin 15.-16.7.2017. Tapahtumaa valmisteltiin kevättalvella eri organisaatioiden edustajien yhteispalavereissa, joissa seuraa edusti puheenjohtaja. Kainuun Eino Leino -seura hoiti tapahtuman yhteisvalmistelut ja tapahtuman tiedottaminen. Paltaniemi -päivissä Paltaniemen kyläyhdistys järjesti Paltaniemen Suomi 100-juhlan.

Kirjapäivien alussa Elias Lönnrot -seuran puheenjohtaja Lasse Lyytikäinen puhui Elias Lönnrotin vaikutuksista itsenäisen Suomen syntyyn. Uuden Eino Leino Virvatuli -teoksen julkaissut FT Panu Rajala kertoi Eino Leinon tuotannosta ja elämästä. Toista kertaa Eino Leino -talon kirjapäivillä vieraillut toimittaja Matti Salminen esitteli kirjaansa Toisinajattelijoiden Suomi. Ensimmäisen kirjapäivien ohjelma päätettiin teatteriesitykseen Onnen maa.  Toisena kirjapäivän ohjelmassa perinteiseen tapaan Kainuun kirjailijat esittelivät vuoden 2016 aikana ilmestyneitä kainuulaisia teoksia. Paltamolaissyntyinen opettaja ja kirjailija Terhi Törmälehto esitteli esikoisteostaan Vaikka vuoret järkkyisivät. Oskari Lönnbohmin tyttären (Annikki Lappalainen) poika Matti Lappalainen vaimoineen oli kirjapäivillä kunniavieraana. Hän on kirjoittanut useita teoksia matkoistaan maailman merillä. Hän kertoi kirjapäivillä näistä purjehduksistaan ja teoksistaan. Toisen kirjapäivien ohjelma päättyi Suomi 100-juhlavuonna tuotettuun musiikkidraamaan Unelmien maa – Eino Leino ja Suomen luomisen ensi-iltaan.

Kuvakirkon sanajumalanpalveluksessa saarnasi Paltamon kirkkoherra Esa Oikarinen.

Kirjapäivien aikana Eino Leino -talon pihapiirissä myytiin vanhaa ja uutta kirjallisuutta. Lounasmyynti ja kahvila salissa, ladossa sekä pihakahvila tuottivat hyvin ja talkooväkeä oli hyvin töissä.

7. Muu toiminta

Tuotemyynti

Vuoden aikana Seura ja Leino -talo myi toimintansa rahoittamiseksi:

*Leino-paitoja

*Leino -runorättejä

*Eino Leino ja Oulujärvi

*postikortteja

*kirjamerkkejä ja exlibriksiä

*Leino-kuvalla somistettuja kasseja

*Leino-aiheisilla kuvilla painettuja tulitikkuja 

*Esko Piipon kirjoittamia kirjoja ”Kirjaton Eino Leino” ja ”Eino Leinon Varhaisrunous”.

*Eino Leino: Juhana Herttua ja Catharina Jagellonican lauluja

* Eino Leino ja isänmaa

*Leinoon liittyviä äänilevyjä.

Säätiön Lönnrotia ja Leinoa koskevaa kirjallisuutta on pidetty kirjanäyttelynä Leino -talolla. Seuran toimesta myytiin myös säätiön tuotteita Eino Leino -talolla. Myynnissä on Seuran muiden tuotteiden lisäksi antikvariaattikirjallisuutta, jonka hankinnasta puheenjohtaja on huolehtinut. 

Talolla on Lönnrot-seuran kokoama Lönnrot-kirjasto.

8.  Valmistelut

Toimintavuoden 2017 aikana valmistauduttiin Leinon syntymän 140-vuotisjuhlavuoteen 2018. Sitä varten laadittiin yleisohjelma, jotta voitiin ajoissa valmistautua ja hakea tapahtumien toteuttamiseen apurahoja.

Hollannissa toteutettiin talvikaudella 2016-2017 Daniel Cajanuksen elämää kuvaava ooppera. Kun oopperan keskeiset henkilöt vierailivat Cajanuksen synnyinseudulla, käytiin keskusteluja oopperan mahdollisesta toteutuksesta Eino Leino -talon pihapiirissä. Hanketta ryhtyi edistämään G-voima ajatuksella, että oopperan esitettäisiin Kajaanissa kesällä 2019. 

Eino Leino talon -säätiön perustaminen on luonut hyvän pohjan yhteistyölle Paltamon kunnan kanssa. Palavereja tulevista yhteistyömahdollisuuksista on pidetty pitkin vuotta.

9. Verkkosivut

Seuran sivuilla on jäsensivut, johtokunnan sivut ja yleiset Leino-tietoa koskevat sivut.  Verkkosivujen välityksellä Seuralle on tehty tiedusteluja Leinon runoudesta ja ilmoittauduttu myös jäseneksi. Sivuja on ylläpitänyt puheenjohtaja, joka on myös vastannut verkkosivujen kautta tulleisiin kyselyihin. Verkkosivujen kautta on myyty myös tuotteita. Seuran www-sivujen päivittäinen kävijämäärä on 800-1000 kävijään (klikkauksia eri sivuille). Suosituimmat sivut ovat Leinon runoutta koskevat sivut.

Eino Leino -talolla on omat verkkosivut, joita on päivitetty.

Leino -talolla ja Paltaniemen teatterilla on myös facebook-sivut, joita päivittää puheenjohtaja. Lisäksi matkailumainontaan on käytettävissä Oulujärvi – Kainuun meri (Oulujärven jättiläiset) ja Visit Kajaani facebook –sivut.

10. Jäsenyydet

Seura on matkailijayhdistys Oulujärven jättiläisten jäsen. Seuran puheenjohtaja Esko Piippo toimi Oulujärven jättiläisten puheenjohtajana. Seura on Kajaanin kaupunkikeskustayhdistys ry:n jäsen. Seura on valtakunnallisen Suomen Kirjailijoiden Nimikkoseura ry:n (Nimikot) jäsen. Seuran puheenjohtaja Esko Piippo on toiminut Nimikkoseuran puheenjohtajana 27.5.2017 lähtien. Seura on käyttänyt Kirjailijanimikkoseuran www-sivuja tiedottamiseen. Seura on myös Kajaanin museo- ja kotiseutuyhdistyksen sekä valtakunnallisen Kotiseutuliiton jäsen.

Hyväksytty seuran johtokunnassa 20.3.2018

(Hyväksytty seuran kevätvuosikokouksessa 19.4.2018)