Seuran alkuajan historiaa 1974-75

Keksittiin perustaa seura

Idea Kainuun Eino Leino -seuran perustamisesta syntyi Eino Leinon persoonaan erinomaisesti istuvassa miljöössä 1970-luvun alkupuolella. Kajaanilaisessa ravintolassa nimittäin istui herroja rouvineen rotaryklubin viini- ja juustomaistiaisissa. Keskustelun kuluessa pulpahti esiin Eino Leino Kainuun runolaulajana. Keskustelun kuluessa laulaja Rauno Keltanen, joka ilahdutti seuruetta lauluillaan, loihe lausumaan: ”eiköhän perusteta seura”. Niin tapahtui. Kummiyhdistyksenä voidaan siis pitää Kajaanin Elias Rotaryklubia ja sylikummina laulaja Rauno Keltasta.

Taiteilija Kalevi Tuhkanen, josta tuli myöhemmin seuran puheenjohtaja, muisteli omalta osaltaan seuran perustamista:"...tuli postissa kirje, jossa oli kutsu saapua Seurahuoneelle Eino Leino –seuran perustamiskokoukseen. Seurahuoneella olivat illan istujaisissa olleet everstiluutnantti Rautakoura, laulaja Rauno Keltanen ja luutnantti Ilmari Hakala. Taisi olla juuri Rauno Keltanen, joka esitti ensimmäisenä ajatuksen seuran perustamisesta. Seuran puheenjohtajaksi pyydettiin Rautakouran kehotuksesta Aslak Fränti, joka myös suostui ehdotukseen. Sihteeriksi tuli Ilmari Hakala. Seuraan kutsutuista tuli myös sen ensimmäinen hallitus, joka kokoontui varsin usein tässä samassa kabinetissa, joka sai nimekseen Eino Leino –kabinetti, joka sai sitten seinälleen maalamani kuvan nimihenkilöstään."

Ensimmäinen seuran perustava kokous pidettiin Kajaanin seurahuoneella 26.11.1974. Puheenjohtajana kokouksessa toimi Ukko-Pekka Rautakoura ja sihteerinä Ilmari Hakala. Tässä perustavassa kokouksessa puheenjohtaja hahmotteli seuran lähiajan tavoitteita ja seuran tarkoitusta. Myöhemmin nuo tavoitteet kirjattiin yhdistyksen sääntöihin. Pöytäkirjan mukaan kokous päätti yksimielisesti perustaa Kainuun Eino Leino -seuran. Ensimmäiseksi johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Aslak Fränti. Johtokuntaa valittiin Toini Blomqvist, Veikko Huovinen, Sakari Jankko, Kostia Järviaho, Ilmari Hakala (sihteeriksi), Rauno Keltanen, Oskari Kosola, Otso Kukkonen, Tapio Nevalainen, Onni Palaste, Ukko-Pekka Rautakoura (varapuheenjohtajaksi), Kari Selinheimo, Mikko Taka-Sihvola, Heikki Tolppanen (taloudenhoitajaksi), Kalevi Tuhkanen, Helena Vartiainen, Veikko Karppinen, Irja Milán ja Anja Katavisto. Sanomalehtitiedon mukaan tässä kokouksessa oli mukana 30 henkeä

Pysyviksi muistoiksi kirjailijasta kokouksen mukaan yritetään hankkia muistomerkki sekä entisöidä Leinon synnyinkoti. Johtokunnalle annettiin evästystä, "että seura ei ole ainoastaan patsastoimikunta ja että toimintaa suunniteltaessa tulee pitää mielessä vuotta 1978, jolloin Eino Leinon syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta".

Valittu johtokunta piti 26.11.1974 Seurahuoneella järjestäytymiskokouksen, jossa varapuheenjohtajaksi valittiin Ukko-Pekka Rautakoura ja sihteeriksi Ilmari Hakala ja rahastonhoitajaksi Heikki Tolppanen. Lisäksi johtokunta jaettiin viiteen eri valiokuntaan valmistelemaan asioita. Nimetyksi tulivat sääntö- ja rekisteröintivaliokunta, työvaliokunta, ohjelmavaliokunta, tiedotusvaliokunta ja talousvaliokunta. Valiokunnille nimettiin kokoonkutsujat ja jäsenet. Pöytäkirjasta ei käy ilmi keitä tässä johtokunnan kokouksessa oli läsnä.

Kirjailija Veikko Huovisen kommentit

Ilmeisesti Eino Leino -seuran perustaminen oli tehty hätäisesti ja johtokuntaan perustavassa kokouksessa oli nimetty ihmisiä, jotka eivät halunneet siihen kuulua. Suostumuksia alettiin kysellä vasta perustavan kokouksen jälkeen. Tätä osoittaa kirjailija Veikko Huovisen Humusavottaan kirjoittama päiväkirjamerkintä (keskiviikko 27.11.1974): "Illalla soittaa Anja Katavisto Kajaanista. Hän on koulutovereitani, ollut myös vuosikausia Uuden Suomen aluetoimittajana. Hän ilmoitti olleensa kajaanilaisen Eino Leino -seuran perustamiskokouksessa eilen. Minutkin oli valittu johtokuntaan, vaikken ole ollenkaan varma, liitynkö edes jäsenenä seuraan. Kokous oli ollut hyvin petattu, päätökset olivat olleet edeltä käsin lähes valmiit, samoin lista johtokunnan jäsenistä. Nopeasti oli puheenjohtajan nuija koputellut. Puheenjohtajaksi oli valittu maanviljelysneuvos Aslak Fränti. Luettelo johtokunnan jäsenistä on tavanomainen: siis eri poliittisten suuntien edustajia, muutama taiteiden edustaja ja henkilöitä, joista voisi olla hyötyä keräyksissä, kaupungilta kerjätessä ja Kekkosen luo lähetystönä mentäessä... Kuulema Hövelön kunnostaminen on ensisijainen tehtävä.

Minun mielikuvani helsinkiläisten Eino Leinon seurasta ovat viluiset. Tämän seuran nimi jotenkin vain liittyy vaikeaan 50-luvun loppupuoliskoon minun elämässäni, eräänlaiseen syrjimiseen ja vallan kahmimiseen. Nämä "uushövelöläiset" kuten heitä kutsun, ovat ottaneet paljon saalista. Sieltä lähti 50-luvun lopun kainuistien karsinoiminen, sieltä ovat tulleet monet juonittelut, sieltä ovat saapuneet Yleisradion ja radio-teatterin johtajat, kirjallisen maailman nyörien pitäjät, kirjallisten edustusasemien haltijat. Siis kyvykästä joukkoa. Suurempaa myötätuntoa ei ole sieltä lohjennut niille, jotka tekevät työtään hövelöiden takamailla. Paljonko sitten lie sinkoillut sydämellisiä ajatuksia itse Paltaniemen laulajalle..."

Näin Huovinen jatkaa perustelujaan ja ei liity Kainuun Eino Leino -seuraan eikä ilmeisesti anna nimeään johtokuntaan. Mutta elämä kuljettaa Huovistakin toisiin ajatuksiin elämän loppupuolella ja juuri Kainuun Eino Leino -seura hoitaa Huovisen nimikkoseuran perustamisen kirjailijan 80-vuotislahjana.

Oopperalaulaja Rauno Keltanen muisteli  (Koti-Kajaani 2010) seuran perustamisvaiheita:

"Muuttaessani Kajaaniin v. 1974, sain hämmästyksekseni tietää että Eino Leino synnyinpaikka, Paltamon Hövelö, sijaitsikin Kajaanin maalaiskunnassa. Siis ”paha poika Paltamosta”, ei ollutkaan syntynyt nykyisessä Paltamossa, vaan Kajaanin Paltaniemellä!

Sitten seurasi järkytys! Se talo, jossa Eino Leino oli syntynyt 6.7.1878, oli 1970-luvun vaihteessa purettu! Järkytykseni muuttui tuskaksi siitä tiedosta, että Elias Lönnrot oli ostanut Hövelön v. 1834, missä tiettävästi päiväsi Vanhan Kalevalansa esipuheen 28.2.1835.

Kirjalliset, ns. kulttuuripiirit Helsingistä sen enempää kuin kajaanilaisetkaan eivät olleet valmiita satsaamaan rahaa Hövelön pelastamiseen. Mikä skandaali! Taloa, jossa oli syntynyt suomalaiseen kulttuuriin niin merkittäviä asioita, ei ollut enää olemassa! Sitten sain taiteilija Kalevi Tuhkaselta helpottavan tiedon: Kerkesin pelastaa osan Hövelön hirsiä. Ne ovat Paltaniemellä pressujen alla.

Keskustellessani eräiden runoutta harrastavien kajaanilaisten kanssa Leinon syntymäpaikkaan liittyvistä asioista, hämmästyneenä kysyttiin: ”Mitä, onko Eino Leino syntynyt Kajaanissa?” Silloin esitin Eino Leino-seuran perustamista Kajaaniin.

 Tavoitteeni olivat mm. Eino Leinon muistomerkin pystyttäminen, runo-, konsertti-, yms. kulttuuritoiminnan järjestäminen jne., mutta ennen kaikkea Hövelön entisöiminen Paltaniemelle, uudelle paikalle, mahdollisimman alkuperäisessä muodossa. Puuttuvat ja huonokuntoiset hirret korvattaisiin hankkimalla niitä vanhoista purkutaloista.

Kainuun prikaatin eversti Ukko-Pekka Rautakoura tarttui ehdotukseeni ja käynnisti Kainuun Sanomien päätoimittajan Otso Kukkosen ja allekirjoittaneen kanssa Kainuun Eino Leino-seuran perustamisen, mikä sitten tapahtuikin virallisesti 30.12.1974. Seuran puheenjohtajaksi Kukkonen pyysi maakuntajohtaja Aslak Fräntin."

Seura perustetaan uudelleen

Ilmeisesti marraskuussa pidetyn seuran perustamiskokouksen päätökset olivat niin huteria, että seuran uusi perustamiskokous päätettiin pitää Kajaanin Seurahuoneella 30.12.1974. Ensimmäistä kokousta voidaan siis pitää valmistelevana kokouksena. Läsnä kokouksessa olivat Rauno Keltanen, Toini Blomqvist, Veikko Karppinen, Annikki Tähtinen, Irma Vartiainen, Mikko Taka-Sihvola, Pekka Honka, Aira Hakala, Kalevi Tuhkanen, Otso Kukkonen, Anja Katavisto, Oskari Kosola, Ukko-Pekka Rautakoura, Aslak Fränti ja Ilmari Hakala. Perustavassa kokouksessa oli läsnä 15 henkeä. Kokous sujuikin perustamiskokouksena, sillä nyt tehdyn varsinaisen perustamispäätöksen jälkeen hyväksyttiin seuran säännöt. Perustamissopimuksen allekirjoittivat Aslak Fränti, Ukko-Pekka Rautakoura, Ilmari Hakala ja Anja Katavisto. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Aslak Fränti. Kokous päätti perustaa suuren johtokunnan, johon kuului 19 jäsentä. Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin Sakari Jankko, Kostia Järviaho, Ilmari Hakala, Rauno Keltanen, Oskari Kosola, Otso Kukkonen, Tapio Nevalainen, Onni Palaste, Ukko-Pekka Rautakoura, Kari Selinheimo, Mikko Taka-Sihvola, Heikki Tolppanen, Kalevi Tuhkanen, Helena Vartiainen, Toini Blomqvist, Veikko Karppinen, Irja Milán, Anja Katavisto ja Petra Nurmela.

Kokous oli niin hyvin valmisteltu, että jo ensimmäisessä kokouksessa voitiin hyväksyä toimintasuunnitelma. Talousarvio jätettiin johtokunnan valmisteltavaksi seuraavaa vuosikokousta varten. Seuran jäsenmaksuksi vahvistettiin 10 markkaa henkilöjäsenille ja yhteisöjäsenille 100 markkaa. Kokouksessa Irma Vartiainen ja Kalevi Tuhkanen selostivat Eino Leino -talon entisöinnin aikaisempia vaiheita. Selostuksen pohjalta seura päätti ottaa päämääräkseen Hövelön pihapiirin entisöinnin. Tämä tavoite osoittautui melko nopeasti mahdottomaksi.

Eino Leino kesäjuhlat alkavat

Eino Leino on keskikesän lapsi ja hänen syntymäpäivänsä on 6. päivänä heinäkuuta. Olikin aika luonnollista, että noissa tietämissä ryhdyttiin pitämään kesäjuhlia. Ohjelmatoimikunta oli esittänyt 13.7.1975 pidettäväksi kesäjuhlan ja laati johtokunnan hyväksyttäväksi 8.7.1975 juhlan ohjelman. Kaikki juhlan taiteilijat olivat ilmoittaneet lahjoittavansa esiintymispalkkiot seuran rahastoon.

Hövelö puretaan

Taiteilija Kalevi Tuhkanen muisteli 1970-luvun alussa Hövelön purkamista ja sen seurausvaikutuksia:

"Kävellessäni tavanomaista aamulenkkiäni Mattilasta pellon piennarta kohti Hövelöä, jossa kuljin pihan kautta Rämsälän palstalle ja siitä edelleen Toivonniemelle menevälle tielle, josta erkani suora polku joka vei Nakertajaan ja jota käytettiin talvitienä. Tällä tiellä oli ollut varsin vilkas liikenne ennen radan valmistumista Kontiomäeltä Ouluun. Kyllä siinä vielä sotien jälkeenkin hevosten aisakellot ja länkitiut lauloivat lähes kaikkina vuorokauden aikoina, sillä ajoivathan tätä tietä vielä Variskylän hevosmiehet paltaniemeläisten lisäksi, ajettiinhan Paltaniemen maidotkin hevospelillä Kajaaniin.

Erään kerran tällä tavanomaisella aamulenkillä, tullessani Hövelön pihaan, huomasin, että Hövelön vanhaa rakennusta, siis Eino leinon syntymäkotia, oli alettu purkaa. En jatkanut aamulenkkiäni enää kauemmaksi vaan menin keskustelemaan veljeni Martin ja hänen poikiensa kanssa syntyneestä uudesta tilanteesta. Pyysin heitä hidastamaan tahtiaan, jotta ennättäisin ainakin ottaa mitat rakennuksen ovista, ikkunoista, huoneiden koosta ja korkeudesta, uunien koosta ja paikoista, jotta laho ja osittain sortunut rakennus voitaisiin tarvittaessa rakentaa uutta materiaalia apuna käyttäen uudelleen. Tässä keskustelussa tuli selväksi asia, josta en aikaisemmin ollut nykyisten isäntien kanssa keskustellut. Tässä keskustelussa tuli selväksi asia, josta en aikaisemmin ollut nykyisten isäntien kanssa keskustellut. Hövelössä oli vuosien mittaan kypsynyt päätös hankkiutua eroon tilan vanhasta päärakennuksesta, koska siihen liittyvä julkisuus jatkuvasti rikkoi talon väen yksityisyyden suojaa. Museovirasto oli esittänyt omia vaatimuksiaan piha-alueen käytön suhteen ja sotien välisenä Aikana. Myöhemmin tuli turistien tulva: lomasesonkien aikana saattoi pihaan kurvata useitakin turistibusseja päivittäin. Lehdistössä Eino Leinon synnyinkodin tilaa ruodittiin kriittisesti, asukkaiden vastuun ja resurssipulan ristiriita unohtaen. Miten muutaman lehmän varassa lähes metsättömällä tilalla asuva viljelijäperhe voisi kustantaa kansallisen muistomerkin kunnostuksen ja ylläpidon? Rakennuksellahan ei ollut mitään hyötykäyttöä eikä se liittynyt tilan toimintoihin. Kun toimittaja Kai Linnilä, joka hyvin ymmärsi hövelöläisten ongelmat, halusi suomia kulttuuriviranomaisten saamattomuutta ja otsikoi isohkon artikkelinsa: ”Hövelö on kulttuuriskandaali” – jäi kaikkien huulille tuo iskevä otsikkolause, mutta harvojen mieleen se keitä Linnilä piti skandaalin aiheuttajina. Tästä historian painolastista Hövelön isäntäväki halusi nyt riuhtaista itsensä irti.

Koska itse ajattelin, että teon seuraukset saattaisivat olla ihan päinvastaiset, ja että ne tavalla tai toisella koskettaisivat myös omaa perhettäni, aloin kuumeisesti miettiä, missä olisi paikka, johon tuo talo voitaisiin rakentaa uudelleen.

Olin hiljattain saanut ostettua Hövelön rajalla sotien jälkeen perustetun yhteislaitumen, joka oli entistä pappilan maat vähän yli 3 ha alue. Siinä ongelman ratkaisu. Tämän alueen korkeimmalta kohdalta oli hyvä näkyvyys Eino Leinon Elämäni kuvakirjassa mainitsemiinsa paikkoihin. ”Tumma havumetsälahden toisella rannalla ”Pikkusaari Paltajärvi”, Mattilan mansikkamättäät ja hyvä näköyhteys Leinon lapsuuden aikaisiin paikkoihin. ”Tumma havumetsä lahden toisella rannalla”, ”Pikkusaari”, ”Paltajärvi”, ”Mattilan mansikkamättäät” ja hyvä näköyhteys Leinon lapsuuden aikaiseen pihapiiriin. Tulkoon vielä mainittua Hövelön santakuoppakin. Manitseehan Leino muiden muassa kotikummun kultasantaa, laituria lahden suussa, heleätä heinärantaa. Palasin takaisin Hövelöön ja pyysin Martti-veljenpoikia ajamaan hirret äsken mainitsemalleni alueelle, johon aioin rakentaa talon mikäli saan avustusta toimilleni. Kerran vähän myöhemmin toimittaja Esko Välimäki kysyi, että millä rahoilla minä aion tämän talon jälleenrakentaa. Sanoin anovani Opetusministeriöstä apua tälle hankkeelle. Entäpä jos ne eivät anna mitään. Sanoin, että on sitten pantava aikaa enemmän hankkeen toteuttamiseen ja tehtävä se itse omin voimin, sillä rahaa minulla ole. Pian tämän keskustelun jälkeen tuli postissa kirje, jossa oli kutsu saapua Seurahuoneelle Eino Leino –seuran perustamiskokoukseen. Seurahuoneella olivat illan istujaisissa olleet everstiluutnantti Rautakoura, laulaja Rauno Keltanen ja luutnantti Ilmari Hakala. Taisi olla juuri Rauno Keltanen, joka esitti ensimmäisenä ajatuksen seuran perustamisesta. Seuran puheenjohtajaksi pyydettiin Rautakouran kehotuksesta Aslak Fränti, joka myös suostui ehdotukseen. Sihteeriksi tuli Ilmari Hakala. Seuraan kutsutuista tuli myös sen ensimmäinen hallitus, joka kokoontui varsin usein tässä samassa kabinetissa, joka sai nimekseen Eino Leino –kabinetti, joka sai sitten seinälleen maalamani kuvan nimihenkilöstään.

Seuran tärkeimmäksi tehtäväksi tuli aluksi saada Leinon syntymäkodin käyttökelpoiset hirret paikoilleen ja hankkia lahonneiden tilalle vielä käyttöön kelpaavaa tavaraa. Itse jatkoin talohanketta omalla tahollani. Sitten kun olin saanut lapiolla perustuksen montut kaivettua ja salaojaputket asennettua paikoilleen. aloin ajaa hiekkaa Matinmäestä Heikki Tolppasen omistamasta montusta, johon hän antoi luvan tähän tarkoitukseen. Kyllähän siihen sai erinäisiä kertoja käydä pienellä traktorilla montulla, kun kuormien tehokin oli tehtävä lapiolla. Kun suurin osa perustuksista oli tehty ja olin pannut pari hirsikertaa paikoilleen, kutsuin Fräntin katsomaan paikkaa, johon olin alkanut pystyttää Eino Leino –talon. Kun kysyin Fräntiltä mielipidettä talon uudesta paikasta, sanoi Fränti päättäväisellä äänellä.”Ei me tätä taloa kalevin maalle rakenneta.” Fränti ehkä näki, että tämä maapala, jonka olin saanut ostettua oli tuiki tarpeellinenpienen talon elinkelpoisuuden säilyttämiseksi. Loppujen lopuksi minäkin olin varsin onnellinen  asian saamasta uudesta käänteestä, vaikka melkoinen annos työtä valui hukkaan. Enhän olisi voinut osoittaa kenenkään toisen omistuksessa olevaa maapalaa Leino –talon uudeksi sijaintipaikaksi, siksi olin joutunut tarjoamaan omaa maata, siihen minulla oli valtuudet. Olin ollut liiaan toiveikas yhteiskunnan tuesta hankkeelleni. Kävin asioikseni Opetusministeriössä. Siellä keskustelin hallitusneuvos Olli Närvänkanssa. Hän ei antanut paljonkaan toiveita avun saamisesta, kehoitti kääntymään museoviraston puoleen. Keskustelin siellä johtavan arkkitehdin kanssa, hän ei antanut toiveita avun saamiseksi. Vähän myöhemmin kuulin, että opetusministeri Marjatta Väänänen oli käymässä Kajaanissa ja minulle järjestettiin tilaisuus keskustella myös hänen kanssaan. Väänäsenkin kanta oli kielteinen avustuksen myöntämiselle.

Kaikki tiedämme mitä tapahtui, kun Aslak Fränti otti ohjat käsiinsä." 

Vanha Hövelö purettiin vuonna 1972.

Muistotalo vireille

Ensimmäisen toimintavuoden kevättalvella seuran johdolle oli selvinnyt, ettei seura voinut tehdä mitään yksityisomistuksessa olevan Leinon synnyinkodin uudelleen pystyttämiseksi. Niinpä 8.7.1975 pidetyssä johtokunnan kokouksessa puheenjohtaja selvitti johtokunnalle Leinon syntymäkodin tonttikysymystä. Pöytäkirjan mukaan Sutelan omistajataho oli periaatteessa halukas vuokraamaan seuralle tontin 40 vuodeksi. Johtokunnassa sovittiin, että puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja jatkavat neuvotteluja. Näin ryhdyttiin toimiin tontin vuokraamiseksi Eino Leino -talon rakentamista varten.

Kajaanin Runoviikon synty

Heinäkuun 8. päivänä 1975 pidetyssä Eino Leino -seuran johtokunnan kokouksessa lausuttiin myös Kajaanin Runoviikon syntysanat. Kesäisen Eino Leino -juhlan inspiroimana kokouksessa oopperalaulaja, johtokunnan jäsen Rauno Keltanen esitti, että "kesäisestä Eino Leino -juhlasta tehtäisiin jokavuotinen Finlandia-festivaaleihin kuuluva 'Sanataiteen festivaali kalevalaisessa Kainuussa'. Pöytäkirjan mukaan ehdotus hyväksyttiin ja kirjattiin pykälään neljä.

Seuran ehdotus vietiin Kainuun Maakuntaliiton Koulu- ja kulttuuritoimikuntaan, joka kutsui koolle elokuun 18. päiväksi neuvottelun käsittelemään "Sana ja sävel kalevalaisessa Kajaanissa" –tapahtumaa koskevaa aloitetta. Tilaisuudessa oli mukana "Kajaanin kaupungin, eräiden kainuulaisten kulttuurijärjestöjen ja eräiden muiden yhdistysten edustajia". Pöytäkirjaan kirjattiin, että ¨"Kajaanista puuttuu kesäinen kulttuuritapahtuma ja tämän puutteen poistamiseksi kokouksessa syntyi päätös, jonka mukaan vuodesta 1976 lähtien tullaan Kajaanissa järjestämään "Sana ja sävel kalevalaisessa Kajaanissa" tapahtuma. Keskustelussa todettiin, ettei sanataiteen tapahtumaa ole Suomessa ja näin Kajaanilla olisi mahdollisuus järjestää omaleimainen ja merkittävä kulttuuritapahtuma, jossa olisi esimerkiksi lausuntailtoja, konsertteja, seminaareja, teatteria sekä muita tilaisuuksia, joissa yhdistävänä teemana tulisi olemaan sanataide yleensä ja ennen muuta Kalevalan ja Eino Leinon perinne. Lisäksi todettiin, että ensimmäinen juhla osuu sopivasti Kajaanin 325-juhlavuoteen ja huomionarvoista on myös Eino Leinon 100-vuotisjuhlan lähestyminen vuonna 1978. Kokouksessa päätettiin kutsua koolle juhlan järjestämistä vastaavan kannatusyhdistyksen perustava kokous. Huomattiin, että asia oli saatava nopeasti vireille, sillä Kajaanin ja maalaiskunnan budjetteja varten täytyi määräraha-anomukset jättää 15. syyskuuta mennessä.

Kajaanin Runoviikon syntysanojen lausuja Rauno Keltanen muisteli Koti-Kajaanissa Runoviikon syntyä:

  "Aluksi, kun yritin käynnistää tuota tapahtumaa, niin kajaanilaiset vasemmistopiirit vastustivat koko ajatusta ja erityisesti sen nimessä esiintyvää Sana ja sävel-sanaparia: ” Sitähän käyttävät uskovaiset!”

  Sitten keksin pyytää tapahtuman taiteelliseksi johtajaksi vasemmistolaiseksi leimautuneen näyttelijän Veikko Sinisalon.

  Sinisalo innostui asiasta, ja lupautui heti taiteellisen johtajan tehtäviin kirjoittamalla kaupungille kirjeen, jossa viitasi kanssani käymiinsä keskusteluihin.

  Kun valtakunnallinen nimi, Veikko Sinisalo, kannatti ajatustani, niin silloin kaikkien kajaanilaisten vastustus loppui siihen paikkaan.

  Niinpä, kuitenkin, kaiketinkin, tuo valtakunnalliseksi sanataiteen päätapahtumaksi kasvaneen tapahtuman nimi muutettiin myöhemmin väkisin, väkinäiseen muotoon: Kajaanin runoviikko.

  Kaikesta vastustuksesta huolimatta, Kajaanin merkittävin kulttuuritapahtuma, nykyisin siis Kajaanin runoviikko, syntyi Kainuun Eino Leino – seuran seinien sisäpuolella. Mutta se syntyhistoria on taas kokonaan toinen aihe. Mutta, noihin syntyjuuriin voi tutustua tarkemmin Kainuun Sanomissa 31.7.1979 julkaistussa kirjoituksessa: ”Keltanen sekä Sana ja sävel.”