Eino Leino -seura juhlii 50-vuotista taivaltaan tiistaina 2.7.

24.6.2024


Kainuun Eino Leino -seura juhlii 50-vuotista taivaltaan Eino Leino -talolla tiistaina 2.7. Runoviikon etkojen yhteydessä. Juhlapäivän yhteistyökumppaneina toimivat Kajaanin Runoviikko ja Kainuun lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kulttura. Ohjelmassa taidepaja, Tunteellinen siili -runokonsertti ja Eino Leino -seuran 50-vuotisjuhla. Illan ohjelmaan on vapaa pääsy.

Juhlapäivä alkaa Kultturan lapsiperheille järjestämällä siilimäisellä tekemisellä. Kultturan taidepajassa on mahdollisuus loruilla ja askarrella oma pikkusiili mukaan illan runokonserttiin.

Lapsille ja lapsiperheille suunnatussa Tunteellinen siili -runokonsertissa musisoivat puolestaan oululaiset lastenmuusikot Markus Lampela ja Kyösti Salmijärvi valtionpalkitusta Soiva Siili -yhtyeestä sekä Hiski Pajuniemi Pentti Punkin Syntymäpäivistä.

Illan huipentaa Kainuun Eino Leino -seuran 50-vuotisjuhla. Ohjelmassa on juhlapuheiden lisäksi musiikkia ja muita esityksiä.

“Tässä on mainio mahdollisuus tulla Paltaniemelle vaikka koko illaksi. Käydä ensin uimarannalla ja saapua sen jälkeen Leino -talolle lastenohjelman pariin ja jäädä osallistumaan Leino -seuran 50-vuotisjuhlaan. Runo elää juhlapäivänä yli sukupolvien Leino -talolla. Kiitokset yhteistyökumppaneille tämän hienon sukupolvia yhdistävän tapahtuman järjestelyistä.”, kertoo Eino Leino -seuran puheenjohtaja Sami Sainio.

Runoviikon etkot ja Kainuun Eino Leino -seuran 50-vuotisjuhla ti 2.7.
Klo 16-20 Kultturan Tunteellinen siili -taidepaja 
Klo 18 Runoviikon etkot - Tunteellinen siili -runokonsertti (35 min)
Klo 19 Kainuun Eino Leino -seuran 50-vuotisjuhla

Vapaa pääsy.