Marjueni

Kasvoi maire mansikkainen puron rantamalla,

kasvoi kuni aamurusko koillistaivahalla.

Kun ma kerran illan suussa kuljin rantatiellä,

silloin näin mä marjaseni ensi kerran siellä.

Marjuttani katsomahan kuljin aina illoin.

Milloin mulle kypsynetkin, aattelin ma silloin.

Helli päivä marjuttani, nupun nosti uhkeen,

vuotin viikon kaihoksuen, eiko nuppu puhkee.

Aukes umppu, kasvoi kukka, tarjos tuoksujansa.

kempa kukan moisen saisi kantaa rinnoillansa!

Kukki silloin marjueni uhkeempana muita,

keskellä kuin pihlajainen kukkii kuusipuita.

Luoksesi sun hiivin silloin kertaa monen monta,

muta en taittaa raatsitunna kukkaas tahratonta.

Kerran kun ma koito tulin, poissa olit silloin.

Milloin, maire marjueni, löytänen sun milloin?

Lieko joku vennon vieras marjueni vienyt,

otti omaksensa vain, mun marjaksein ei tiennyt.

Vaiko vei sun, marjueni, maailmalle tuuli

vei sun viimavihureihin, marja simahuuli.

Et sä kestä, marjueni, tupsuntata tuulen,

sortumatta vennon vieraan ihailua, luulen.

Jos ma sinun löytänenkin joskus, marjut rukka,

lie jo tattununna varsi, vaalistunna kukka.

Eino Leino